Astuessani jälleen Itä-Suomessa sijaitsevalle saarelle luovuus pääsi valloilleen jopa niin pitkälle, että insproiduin julkaisemaan kirjoittamiani ajatuksiani. Kuluneen vuoden aikana on tapahtunut paljon, ainakin yhden ihmisen mittakaavassa, sillä yhtenä suurimpana asiana meille syntyi toinen lapsi. Viime kesänä raskauspahoinvointi ja hurjan hurja väsymys verottivat niin paljon, että kirjoittaminen jäi. Ja kun se jäi hetkeksi, hetki venyi vuodeksi. Vuoden aikana kirjoittaminen kuitenkin kävi mielessä useamman kerran, mutta ajatuksesta teoiksi taisi olla liian pitkä matka. Mutta mitäpä se haittaa, tästä on hyvä jatkaa.
Kesälomareissumme mökille teki hyvää niin ruumiille kuin sielullekin. Muistin jälleen, kuinka ihana on kävellä itseni mittaisessa heinikossa luonnon niityllä, poimia ahomansikoita ja mustikoita kahvikuppiin, hämmästyä kantarellien vahvuudesta, ihastella metsän kauneutta. Kuulla paljon kuulematta mitään muuta kuin tuulen suhinaa, laineiden liplatusta, lokkien motkotusta. Katsoa vanhemman ja isovanhemman hellyyttä, rakkautta ja rajoja lapsia kohtaan, pienen tytön tanssia ja leikkiä, auringon ensisäiteitä ja laskua, hymyileviä kasvoja. Tuntea sade kasvoilla, kokeilla verkkojen kokemista, pilkkoa halkoja saunan uunin sytykkeeksi, leipoa kantarellipiirakkaa itsekerätyistä sienistä. Haistaa tuore aamukahvi astuessa tupaan huonosti nukutun yön jälkeen, savun tuoksu savustuskatoksesta, vastaleivotun marjapiirakan tuoksu, sammaleen haju metsäretkellä. Näin muutamia mainitakseni.
Ihastellessani pohdin, kuinka nopeasti tämä arkipäiväistyisi jos samat ärsykkeet olisi tarjolla aisteilleni joka päivä. Kuinka paljon niitä osaisi arvostaa? Pakko kuitenkin todeta, että saaressa elämä on monella tapaa yksinkertaisempaa, ja eri ärsykkeiden määrä on merkittävästi rajoitetumpaa ja, joten ympäristön vuoksi vastaan tuleviin aisteja stimuloiviin ärsykkeisiin kiinnittää tarkemmin huomioa. Oli syy mikä tahansa, päätin että myös kotona kaupungissa pysähtyisin silloin tällöin hetkeksi paikalleni ja yrittäisin keskittyä ja kiinnittää huomioa yhteen aistiin kerralla.
Kotimatkalla taitoin palan jos toisenkin suklaata samalla kun keskityin opintoihin lasten nukkuessa. Hyvältähän se maistui mutta tajusin toistavani vanhaa kaavaa. Taitoin seuraavan palasen ja pistin silmät kiinni. Pala maistui paljon paremmalta ja vahvemmalta. Nyt kirjoittelen ajatuksiani aamukahvin kera. Kuppi on puoliksi juotu, ihan huomaamatta. Asetettu haaste olikin vaikeampi kuin ajattelin mutta kehitystä ja sisäistämistä haetaan pienin askelin, jälleen kerran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti