Sitä saa mitä tilaa

”Sitä saa mitä tilaa” taitaa olla yksi tunnetuimmista sananparsista, ja onpa siitä tehty erittäin suosittu tanssilavoja valloittava laulukin. Yleensä tuohon lausahdukseen liittyy hieman ikävät kokemukset, jossa tilauksen lähettänyt yksilö saa samalla mitalla takaisin, aivan kuin karma tai joku muu voima asettaisi yksilön yhtä tukalaan tai epämiellyttävään tilaan, kuin hän on aikoinaan saattanut jonkin muun. Saa niin sanotusti maistaa omaa lääkettään ja joskus jopa korkojen kera.

Olen viime aikoina suonut ajatuksen jos toisenkin tälle kyseiselle sanonnalle ja jäänyt pohtimaan sen kaikua. Itseasiassa lausahdus on äärimmäisen onnistunut, mutta miksi sitä käytetään vain ikäviä sattumuksia kuvaamaan? Mitä sanommekaan tilanteissa, joissa asetelma onkin päinvastainen? Saatamme todeta mielessämme ja ääneen joko iloisena toisen puolesta "hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita" tai hieman epäillen "hän on aina ollut tuollainen Hannu Hanhi". En kuitenkaan ole koskaan kuullut ajatuksesta, jossa hyvän saaja on oikeasti tilannut hyvän itselleen ja monesti muillekin. Hän on kovalla työllä ansiokkaasti suorittanut hyvään työhön liittyvän vaikean ja monimutkaisen prosessin ja korjaa nyt satoaan. Mutta ei hän ole vain tilannut sitä. Sehän olisi liian helppoa, vai olisiko sittenkään?

Ajattelemmeko me, että pahat asiat tapahtuvat automaattisesti ja helposti ja hyvien asioiden eteen pitää taistella ja uurastaa kovasti? Jos paha saa palkkansa, miksi hyvä ei saisi? Niin lyhyellä kuin pitkälläkin tähtäimellä. Miten palkka saadaan aikaiseksi, miten se maksetaan? Kuulostaako kovalta urakalta, vaikealta ja raskaalta, isolta ja aikaa vievältä? Vai voisiko se ollakin erittäin helppoa ja kevyttä, pientä ja välittömästi tapahtuvaa?

Siirtäisin hyvän palkan maksun vastuun meille jokaiselle. Keskittyisimme hyviin asioihin itsessä, muissa ihmisissä ja tilanteissa. Kiinnittäisimme huomiomme kaikkiin niihin pieniin hyviin asioihin ihmisissä, tilanteissa ja tapahtumissa. Jokaisella pilvellä on hopeareunuksensa, näin sanotaan. Kaikessa on kauneutensa. Kolikolla on tosin aina kaksi puolta, todellisuus on harvoin yksiselitteinen. Toisinaan tuota kauneutta saa kovastikin etsimällä etsiä, mutta kuten sanottu, palkka saatetaankin maksaa pitkässä juoksussa. Aina ei (onneksi) saa pikavoittoja.

Jotta voisimme maksaa hyvän palkkaa, haastan meidät kaikki tilaamaan hyviä ja positiivisia asioita itsellemme ja muille. Ja oikeasti saamaan sen, mitä tilaa, eli uskaltaa ottaa vastaan se hyvä, mitä palkaksi tarjotaan. Maksaa hyvän palkkaa ja ottaa vastaan hyvän palkkaa. Tehdä rohkeita ja hyviä asioita, olla rohkeasti ja ylpeästi tyytyväinen niistä kaikista hyvistä asioista, joita itsellemme, läheisillemme, maailmalle teemme. Mikäli sananlaskuihin, lausahduksiin ja kansanviisauksiin on uskominen, niin sitä saamme, mitä tilaamme.

Terveisiä maalta

Täällä ollaan, maalla. Saaressa. Aurinkoa ja rentoa eloa riittää.

 Täällä eletään ihan täysin erilaista elämää. Koko ajan tehdään jotain pientä kiireettömästi. Aikaa perinteisessä, kaupunkilaisen mielessä ei ole.

Kuten mainittu, kiirettä ei ole. Pitkin päivää me saaren kesäiset asukkaat nukkumme päiväunia tai ainakin lepäilemme. Tänne me ollaan tultu lepäämään luonnon helmaan ja keskelle. Olemaan yhtä luonnon kanssa ja elämään sen lainalaisuuksien mukaan.

Ainoa mikä täällä ei kuitenkaan lepää on luonto itse. Pienet hyttyset lentelevät, muurahaiset ahertavat, pörriäiset pörräävät. Vesi on melkein taukoamatta liikkeessä, aallot liplattavat lempeästi ja päätyvät rantaan. Aika-ajoin kuuluu pieni molskahdus ja veden pintaan piirtyvä, kasvava ympyrä muistuttaa pinnan alaisesta aktiivisuudesta.

Kantarellit kasvavat, tänään ovat silminnähden kookkaampia kuin eilen. Sinisiä mustikoita onpäiväpäivältä enemmän. Kukat ovat nupuilla, kasvavat kunnes kukkivat ja kukoistavat lopulta lakastuneet antaen tilaa muille lajeille. Heinät huojuvat solujen lempeän tuulen mukana.

Luonto puuhastelee taukoamatta jotain ja kun sitä laiskana tarkkailee, huomaa sen olevan enemmän elossa kuin itse ehkä koskaan. Huomaan kadehtivani luonnon varmaa ja loputonta suoritusta. Sen toiminta on kuin tanssi jossa on selkeä kaava ja jossa jokaisella liikkeellä, niin pienellä kuin isollakin on merkityksensä kokonaisuuteen. Kaikki tietävät osansa isossa kuvassa, esityksessään. Kantavat kortensa kekoon yhteistyössä keskenään: kasvit, eläimet, hyönteiset, aurinko, tuuli, värit. Varjot, valot, äänet.

Tuntuu kuin katsoisi tarkasti ennalta suunniteltua live-esitystä joka jatkuu ja jatkuu. Päätä kääntämällä voi siirtyä kohtauksesta kohtaukseen ja valita haluamansa. Välillä mennään lujaa, välillä erittäin rauhassa. Parasta lienee se, että tässä esityksessä voi olla täysin valita roolinsa: passiivinen katsoja, osallistuva tarkkailija, aktiivien ohjailija. Roolista rooliin kannattaa siirtyä aika-ajoin ja välillä keskittyä ihan vain katsomaan.

Näin täällä maalla.

Esitykseen uppoutunut

Milja

Lomalla, niin lomalla!

Nyt se sitten koitti, viimeinen työpäivä takana ja kesäloma edessä!

Miten suunnittelin aloittavani loman, ottavan ensimmäisen lomaillan vastaan? Railakkaasti juhlien, elämästä ja vapaudesta nauttien? Varsinkin kun olen ihan yksin kotona.

 Näinpä suunnittelin. Toisin kävi.

Tai ei kai sittenkään.

Täysin vapaasti ja elämästä nauttien lähdin lenkille, ulos aurinkoon ja suunnistin railakkaiden juhlavermeiden putiikkiin. Mukaan tarttui salaattia, mansikoita ja pähkinäsekoitus. Ja Casablanca. Elokuva

Näin siinä kävi.

Ihan ite valitsin.

Ihan ite nautin.

Aikas makeaa!

Tältä tuntuu olla lomalla!