Elämän kysymyksiä (kaikille)

Pinterest on mieletön inspiraation ja ideoiden pooli ja sampo. Toisinaan käyn siellä päivittäin esimerkiksi projektien aikana kaivatessani inspiraatiota ja näkökulmia. Remontin aikana Pinterest oli todella hyödyllinen paperilla tehtävän suunnitelman rinnalla, ja perusarjessa se toimii reseptipankkina. Yksi suosikkikategoriani on myös voimaannuttavat lausahdukset ja lainaukset.

Viimeisin mielenkiintoa herättänyt löytö Pinteresissä oli yksinkertainen lause " 20 questions every woman should ask herself". 20 kysymystä oli mielestäni pitkä lista, ja uteliaisuus juuri naisille kohdistetuista kysymyksistä sai klikkaamaan kuvaketta.

Päädyin Nurtured Mama-sivustolle saman nimisen postauksen alle,  ja jonka alkuperäinen innostus oli saanut alkunsa Oprahin lehdestä. Joka tapauksessa kysymysten lista oli seuraava ( edit. käänsin kysymyslistan rennolla otteella suomeksi):

1. Mitä todella haluan tällä hetkellä?
2. Miten haluan tulla rakastetuksi?
3. Kenelle minun pitää antaa anteeksi?
4. Olenko ruumiini vanki vai asunko siellä?
   
5. Rakastanko itseäni juuri sellaisena kuin olen tällä hetkellä?
6. Mistä minun on syytä päästää irti?
7. Mitä rakastin tehdä kun olin lapsi? 
8. Mitä haluaisin oppia?
9. Mikä on minun erityiskykyni? ( englanniksi alkuperäinen kysymys on "What is my superpower?")
10. Milloin viimeksi tunsin todellista iloa? 
11. Mikä/ketkä on minun yhteisöni? 
12. Mitä pidän kauniina ja onko minulla sitä elämässäni tällä hetkellä?
13. Kuulenko sisäisen ääneni? 
14. Mitkä asiat/toimintatavat tuntuvat minulle luonteenomaisilta ja saavat minut tuntemaan oloni itsevarmaksi?
15. Mitkä ovat ne tekijät joista haluan minut muistettavan? 
16. Mitä hyvää olen tehnyt itseni hyväksi tänään? 
17. Mikä on minun tarinani?
18. Onko minulla suunnitelma poismenoani varten, entä selviytymiseni varalle?
19. Kuinka voin tuoda rakkautta esiin puheeni kautta? 
20. Onko vielä parempia kysymyksiä?

Lista on mielestäni aika kattava, tosin saattaa pituudellaan aiheuttaa nikottelua sillä moni kysymyksistä vaatii tarkempaa tarkastelua. Osa kysymyksistä ei ole mielestäni oleellisia. Joka tapauksessa pyrkimyksenä on päästä syvälle yksilön sisimpään etsimään voimavaroja ja vahvuuksia oletuksena, että nämä ovat hautautuneet epäoleellisemman alle ja josta ne kysymyksiin perustuvan työkalun avulla kaivetaan ajatustyön voimin esiin. Tarkoituksena on tietää ja tuntea itsensä paremmin elääkseen onnellista, tasapainoista ja antoisaa elämää, ja jonka perusoletuksena on oma todellisen potentiaalin hyödyntäminen.

Vaikka otsikko teki tehtävänsä ja uteliaana kävin läpi kysymyspatteristoa, listan läpikahlauksen jälkeen olo oli mentaalisesti hengästynyt. Pohdittavaa riitti ja riittää edelleen. Vaikka moneen kysymykseen osasin vastata suoralta kädeltä (esimerkiksi kysymys 20: miksi tämä kysymyslista olisi sukupuoleen sidottu ja on otsikoitu vain naisille?), moni jäi vielä pohdinnan alle. Jos haluaa tehdä pienen tai suuren tutkimusretken sisimpäänsä niin silloin voin suositella tämän tyylisiä listoja apuvälineeksi.


Osaltani palaan listan auki jääneisiin kysymyksiin varmasti myöhemmin, mutta täytyy myöntää, että Facebookin kysellessä mietteistäni vastaukseni voisi vaikka olla " Mietin, että mikähän minun supervoimani on?"

Jos en olisi tässä asiassa muuttunut..

Viime aikoina muutokset, varsinkin yksilöiden muutokset ovat pyörineet mielessäni paljon ja voin vain todeta kuin mahtavaa on, että asiat ja ihmiset muuttuvat. Onneksi meillä on pääasiassa aina mahdollisuus tehdä uusia valintoja niin asioiden, esineiden, mielipiteiden kuin kiinnostuksen kohteidenkin osalta. Tänä keväänä olen useamman kerran miettinyt omaa muuttunutta näkökulmaani ja kantaani niinkin arkiseen mutta antoisaan aiheeseen kuin puutarhan hoitoon.

Kiinnostukseni intensiivisyys puutarhanhoitoa kohtaan on vaihdellut elämäni aikana laidasta laitaan. Muistan elävästi, miten pienenä ala-asteikäisenä perustin kotipihallemme omenanmuotoisen puutarhan keskikäytävineen, jonne istutin siemeniä mielessäni selkeä visio aaltoilevasta kukkamerestä ja valtaisasta porkkanasadosta. Puutarhani ei kuitenkaan menestynyt monista pienistä ja isommista syistä johtuen, mutta ainakin yritin ja olin ylpeä yrityksestäni.

Parikymppisenä en voinut kuvitella juuri tylsempää tekemistä kuin puutarhan hoito. En millään jaksanut kiinnostua mistään puutarhaan, kukkiin tai kasveihin liittyvästä. Marjastus oli ainoa, joka veti puoleensa, eikä sillä ole varsinaisesti mitään tekemistä puutarhan hoidon kanssa.

Pikkuhiljaa puutarhainnostus palasi, ja aloin kasvattaa parvekkeella yrttejä, ja eräänä kesänä ostin jopa pari kukkaa. Nyt tänäpäivänä ihastelen omaa pihaani, puutarhaani. Oma piha ja puutarha olivat niitä elementtejä, jotka kuuluivat unelmien kotiini. Innostuneena tunnustan käyttäneeni tunnin toisensa jälkeen oppiakseni kylvämään ja istuttamaan kasveja sekä kukkia, leikkaamaan puita ja pensaita. Ihastelen päivittäin pihan antimia ja luonnon ihmeitä; mullan alta esiin työntyviä kasveja, silmuja puissa ja pensaissa. Omenapuun kukat ovat tallentuneet kameran linssin läpi kerta toisensa jälkeen ja maasta nousseet tulppaanit kuulevat ihasteluja yhä uudelleen ja uudelleen.

Olen myös huvittunut itsestäni ja muutoksestani, aaltoliikkeestä joka vie tiedonjyväsestä toisen luo ja opettaa uusia isompia kokonaisuuksia. Olen pohtinut, kuinka syvälle uuden tiedon maailmaan ihminen voikin hurahtaa ihan pienen ajan sisällä, kuinka paljon tietoa voi ahmia kun aihe on mielenkiintoinen tai tavoitteet selkeät, ja kun tiedon soveltamisen pelikenttä on silmien alla ja omissa hyppysissä. Oppimista on tapahtunut ilman suurta suunniteltua päätöksentekoprosessia. Nopea tiedonetsintä, tarkistus kirjasta, perinteinen yritys-erehdys - kaava, meniköhän se näin? - kokeilu.

Jälkikäteen voisin sanoa oppimisen olleen helppoa ja vaivatonta. Tämmöistä kai kaiken oppimisen pitäisi olla?

Olisinko uskonut vuosi sitten?

Jos palaan  vuoden takaisiin ajatuksiini ja toiveisiini, on mahtava huomata, kuinka yksi iso unelma on toteutunut. Yhden ison unelman mukana on toteutunut useampi pieni unelma.

Olin jo pidemmän aikaa toivonut isompaa kotia pihoineen, saunoineen ja takkoineen. Olin vuosien saatossa selannut asuntoilmoituksia, olimme käyneet useammassa asuntonäytössä ilman, että asunto olisi sytyttänyt palavaa ja varmaa tunnetta omaan kotiin astumisesta.

Uuden kodin etsintä tuntui henkisesti olevan hikistä puuhaa, ja vastasyntyneen vauvan sekä menevän taaperon kanssa aika tuntui olevan kortilla. Laitoin vaakakuppiin silloisen kodin hyvine puolineen sekä uuden arjen tasapainon, joka kahden lapsen kanssa kotonaolo opiskeluineen tuntui löytyneen. Toisella puolella oli jatkuva uusien asuntojen selailu, oikean fiiliksen kaivaminen ilmoituksen kuvien perusteella, näyttöön haalautuminen taaperon kanssa, mukana tietysti epämiellyttävältä kahvakuulalta tuntuva turvakaukalo vauvoineen ja yleensä latteaan tunnelmaan päättyvä näyttö. Päätin jättää asuntohaaveet toistaiseksi, nykytilanne oli hyvä, suorastaan erinomainen.

Juuri, kun olin ajatuksissani lyönyt lukkoon asettumisen olemassaolevaan ja hyvillä mielin asetellut uuden kodin haaveet unelmien kirstuun myöhemmin esiinkaivettavaksi, löysi mies kohteen, jossa oli kaikki kohdallaan. Toukokuussa 2015 alkoi matka tähän päivään ja tästä eteenpäin uudessa kodissa.

Vapun ja kevään fiilistelyt kotiportailla

Olisinko uskonut viime vuoden huhtikuussa, että pian tulen asumaan kodissa, joka täyttäisi unelmani ja olisi vielä enemmän? En olisi. Ja hyvä niin, sillä sitä merkittävämmältä tämä oman kodin ihmettely tuntuu, ja usko unelmien toteutumiseen vahvistui.

Inspiraation lähteillä

Kevään tärkeä ilmiö, valon lisääntyminen on osoittautunut todella tärkeäksi elämänlaadun kohottajaksi koko perheelle. Meille lasten kanssa se tarkoittaa paljon enemmän puisto- ja ulkoiluaikaa ja kepeämpiä fiilistelyitä myös sisällä. Tänä keväänä valolla tuntuu olevan erityinen buusterivaikutus ja olen saanut kimmokkeita uusiin juttuihin sekä energiapiikkejä tarttua vanhoihin harrastuksiin.

Valon lisääntymisen rinnalla raikkaus ja pirteys tuntuvat erityisesti fyysisesti, ja henkisestikin päivä tuntuu olevan paljon pidempi kun viiden jälkeen voi täysin realistisesti sanoen ulkoilla valoisaan aikaan. Olen innostunut kuvaamaan valoa näkökulmia, taustoja ja tilanteita vaihdellen. Muutenkin kuvaaminen on innostanut enemmän kuin pitkään aikaan. Tästä syystä päätin jälleen aktivoitua Instagramin parissa. Valokuvaaminen on ehkä ennemminkin se uusi juttu, mutta vanhempi rakas harrastus on pysynyt mukana talvenkin yli. Olen neulonut viimeisten kuukausien aikana itselle neulemekon ja muutamia pipoja. Virkkaamisenkin saralla olen antanut koukun tanssia, sillä tuotoksena on syntynyt pipo ja kauan kaivattu läppärilaukku. Kesken on vielä tyttöjen huoneeseen koristetyyny.

Läppärilaukku, jonka ohjeen nappasin kevään Novitasta ja jota hieman sovelsin itselleni sopivaksi.

Puikkojen ja koukkujen heilumisen taustalla on kuitenkin pari tärkeää lähdettä, joista inspiraatio lähtee pulppuaan: kauniit langat ja käsityölehdet. Viimeksi viikonloppuna anoppini lahjoi minua uusimmalla Novita-lehdellä, joka jälleen kerran pursusi yksi toisensa jälkeen kauniimpia ja inspiroivempia neule- ja virkkuutöitä. Minun hyppysiin päätyy ainakin virkkuukoukku ja langat kesäisiin lierihattuihin.

Uunituore Novita täynnä kesäisiä malleja.

Aika lentää, niin ajatuksetkin

Jos kaikella on oikea aikansa, nyt on siis aika(a) palata kirjoittamaan muutama ajatus julkisestikin. Viime aikoina olen harvoin kirjoittanut pohditonja muistiin, vielä harvemmin muotoillut niistä jotain isompaa kokonaisuutta.

Olen kuitenkin päättänyt valita näin. Jätän kirjoittamisen ja tilalle olen saanut paljon, joka on täyttänyt helposti kirjoittamisen mentävää aukkoa. Viimeisen vuoden aikana moni asia on edennyt juuri niin kuin olen toivonut, ja olen keskittynyt kulkemaan tuota valittua raidetta pitkin.

Löysimme meidän tarpeisiin täydellisen kodin: tarpeeksi tilaa, piha omenapuineen ja viinimarjapensaineen, tilaa treeneille. Olen keskittynyt nauttimaan niistä saavutetuista unelmista, jotka jokin aika sitten tuntuivat tosi kaukaisilta: treenannut kotona, saunonut, fiilistellyt takkatulta, nauttinut valoisasta kodista, kokkaillut tilavassa keittiössä, nauttinut perheen ja ystävien seurasta, puuhannut puutarhassa ja pihalla.

Unelmoinnille kuitenkin on aina tilaa ja tilausta. Muutosmyönteisenä olen kuitenkin uuden tilanteen ääressä. Moni  pieni elämän palanen on juuri niin kuin toivon ja vilpittömästi toivon niille pysyvyyttä. Tällä hetkellä minulla ei ole koskaan kiire minnekään, ja viimeisin kokemani stressin ja hallitsemattomuuden tunne tuli koettu aikana kun remontti oli kesken, muutto käynnissä ja nuorempi oli valvottanut edellisenä yönä.

Kiireen ja stressin tunteen hallinta onkin ollut parasta tämän vuoden aikana. Seuraava iso unelmani on säilyttää tämä tunne, kun palaan töihin äitiyslomalta. Paljoa tuolle unelmalle ei tosin häviä unelma yöunien laadun paranemisesta.

Sitä saa mitä tilaa

”Sitä saa mitä tilaa” taitaa olla yksi tunnetuimmista sananparsista, ja onpa siitä tehty erittäin suosittu tanssilavoja valloittava laulukin. Yleensä tuohon lausahdukseen liittyy hieman ikävät kokemukset, jossa tilauksen lähettänyt yksilö saa samalla mitalla takaisin, aivan kuin karma tai joku muu voima asettaisi yksilön yhtä tukalaan tai epämiellyttävään tilaan, kuin hän on aikoinaan saattanut jonkin muun. Saa niin sanotusti maistaa omaa lääkettään ja joskus jopa korkojen kera.

Olen viime aikoina suonut ajatuksen jos toisenkin tälle kyseiselle sanonnalle ja jäänyt pohtimaan sen kaikua. Itseasiassa lausahdus on äärimmäisen onnistunut, mutta miksi sitä käytetään vain ikäviä sattumuksia kuvaamaan? Mitä sanommekaan tilanteissa, joissa asetelma onkin päinvastainen? Saatamme todeta mielessämme ja ääneen joko iloisena toisen puolesta "hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita" tai hieman epäillen "hän on aina ollut tuollainen Hannu Hanhi". En kuitenkaan ole koskaan kuullut ajatuksesta, jossa hyvän saaja on oikeasti tilannut hyvän itselleen ja monesti muillekin. Hän on kovalla työllä ansiokkaasti suorittanut hyvään työhön liittyvän vaikean ja monimutkaisen prosessin ja korjaa nyt satoaan. Mutta ei hän ole vain tilannut sitä. Sehän olisi liian helppoa, vai olisiko sittenkään?

Ajattelemmeko me, että pahat asiat tapahtuvat automaattisesti ja helposti ja hyvien asioiden eteen pitää taistella ja uurastaa kovasti? Jos paha saa palkkansa, miksi hyvä ei saisi? Niin lyhyellä kuin pitkälläkin tähtäimellä. Miten palkka saadaan aikaiseksi, miten se maksetaan? Kuulostaako kovalta urakalta, vaikealta ja raskaalta, isolta ja aikaa vievältä? Vai voisiko se ollakin erittäin helppoa ja kevyttä, pientä ja välittömästi tapahtuvaa?

Siirtäisin hyvän palkan maksun vastuun meille jokaiselle. Keskittyisimme hyviin asioihin itsessä, muissa ihmisissä ja tilanteissa. Kiinnittäisimme huomiomme kaikkiin niihin pieniin hyviin asioihin ihmisissä, tilanteissa ja tapahtumissa. Jokaisella pilvellä on hopeareunuksensa, näin sanotaan. Kaikessa on kauneutensa. Kolikolla on tosin aina kaksi puolta, todellisuus on harvoin yksiselitteinen. Toisinaan tuota kauneutta saa kovastikin etsimällä etsiä, mutta kuten sanottu, palkka saatetaankin maksaa pitkässä juoksussa. Aina ei (onneksi) saa pikavoittoja.

Jotta voisimme maksaa hyvän palkkaa, haastan meidät kaikki tilaamaan hyviä ja positiivisia asioita itsellemme ja muille. Ja oikeasti saamaan sen, mitä tilaa, eli uskaltaa ottaa vastaan se hyvä, mitä palkaksi tarjotaan. Maksaa hyvän palkkaa ja ottaa vastaan hyvän palkkaa. Tehdä rohkeita ja hyviä asioita, olla rohkeasti ja ylpeästi tyytyväinen niistä kaikista hyvistä asioista, joita itsellemme, läheisillemme, maailmalle teemme. Mikäli sananlaskuihin, lausahduksiin ja kansanviisauksiin on uskominen, niin sitä saamme, mitä tilaamme.

Lomalla, niin lomalla!

Nyt se sitten koitti, viimeinen työpäivä takana ja kesäloma edessä!

Miten suunnittelin aloittavani loman, ottavan ensimmäisen lomaillan vastaan? Railakkaasti juhlien, elämästä ja vapaudesta nauttien? Varsinkin kun olen ihan yksin kotona.

 Näinpä suunnittelin. Toisin kävi.

Tai ei kai sittenkään.

Täysin vapaasti ja elämästä nauttien lähdin lenkille, ulos aurinkoon ja suunnistin railakkaiden juhlavermeiden putiikkiin. Mukaan tarttui salaattia, mansikoita ja pähkinäsekoitus. Ja Casablanca. Elokuva

Näin siinä kävi.

Ihan ite valitsin.

Ihan ite nautin.

Aikas makeaa!

Tältä tuntuu olla lomalla!

Minun hetkeni, omalla pihalla

Kun maalailen haaveiden elämää ja käännän ajatukset haaveiden asuntoa, havahdun toistamaan samoja asioita uudelleen ja uudelleen. Yksi näistä pienemmistä haaveista on piha. Näin kesäaikana haluaisin istua omalla pihalla, tuoksutella kesän tuoksuja, kuunnella linnun laulua, lämmitellä auringon paisteessa. Juoda kupin aamukahvia kaikessa rauhassa, tuntea raikkaan kesätuulen kasvoilla.

Haluaisin syödä ulkona, omalla pihalla aamupalaa, lounasta, välipalaa, päivällistä. Jäätelöä. Haluaisin touhuta perheeni kanssa pihatouhuja, katsella lapsen leikkejä ja leikkiä hänen kanssaan. Haluaisin kutsua perhettä, ystäviä ja naapureita pihajuhliin, grillaamaan, chillaamaan.

Haluaisin pihalleni puutarhan, jota katsella ja ihastella. Poimia satokaudella puutarhan antimet, pistää talteen talvenkin varalle.

Haluaisin pihalleni pienen urheilunurkkauksen, jotta voisin tehdä treenini ulkona, raikkaassa ilmassa.

Kun ajatukset listaa tällä tavalla, haaveeni on täysin realistinen. Kaikki haaveideni yksityiskohdat eivät vielä ole mahdollisia, mutta monia yksittäisiä pieniä juttuja voin hyvin toteuttaa jo tänäänkin. Täytyy vaan tarkastella asioita hieman eri näkökulmasta.

Tässä on tämän hetken pieni "pihani".

Täällä pystyn nauttimaan kesästä niin kuin haluan, ainakin tänäaamuna tässä on kaikki mitä tarvitsen. Aamukahvihetki aurinkoisena ja lämpimänä kesäaamuna ei varmasti voisi olla nautittavampi missään muualla juuri nyt kuin tässä.

" Näin kesäaikana haluaisin istua omalla pihalla, tuoksutella kesän tuoksuja, kuunnella linnun laulua, lämmitellä auringon paisteessa. Juoda kupin aamukahvia kaikessa rauhassa, tuntea raikkaan kesätuulen kasvoilla."

Milja

Mansikkakausi alkaa, hurraa!

Sain mainiolta työkaveriltani lahjaksi kassillisen raparpereja ja suunnittelin herkuttelevani niillä pitkin juhannusta. Uunissa onkin kypsynyt pariin otteeseen mansikkaraparperipaistos höystettynä ripauksella kaardemummaa, kuorrutettuna kaurahiutaleiden ja voin seoksella. Kun siihen viereeen nappaa mukaan jäätelöä, on makuyhdistelmä aivan verraton.

Viimeiseen paistokseen kaivoin pakkasesta viimeiset viime kesänä poimitut mansikat. Olo oli jotenkin haikea ja varovainen, ja pohdinkin raskinko oikeasti käyttää ne. Samassa tajusin, että mansikkasato kypsyy parhaillaan ja edessä on aika jolloin herkkua on tarjolla yllinkyllin.

Pienestä voi ihminen riemastua. Pieniä asioita voi ihminen ihmetellä. Kuten vaikka säännöllistä mansikka-aikaa, joka kestää vain pienoisen hetken. Kohta pian tulee muun marjan aika, syksy saa, talvi tulee ja pian taas kevät kukoistaa. Kunnes tulee taas mansikka-aika. Joka on pian ohi ja seuraavaksi kiidetäänkin kohti mustikkametsiä. Niinpä päätin nauttia täysin rinnoin tästä tulevasta mansikkasadosta, tästä kesän ihmeestä. Päätin myös nauttia siitä joka vuosi, yhtä intoa täynnä. Jotain ihmeellistä siinä nimittäin on, että vuodenajat pyörivät säännöllisesti tuoden mukanaan ihmeteltävää ja ihasteltavaa.

Näin ollen olen päättänyt, että kiitokseni luonnon ihmeellisyydelle ja monimuotoisuudelle on ihmetellä ja ihastella, riemastua ja nauttia siitä, mitä edessäni ja elämässäni on. Juuri nyt huomioni saa mansikat. Hetken pääästä ja ehkä huomenna jokin muu. Muistuttaa tutusti erään melkein kaksivuotiaan tapaa elää ja havaita maailmaa.

Kiitos!
 
Milja

Sattumaa

Sattumalta aamun ulkoilu viivästyi, sillä aamulla uppouduimme hyvään keskusteluun mieheni kanssa.

Sattumalta kiikkuessamme naapuripihalta alkoi kuulua pihatöiden ääntä ja moottorin pärinää, mikä sai tyttäreni pyytämään päästä syliin.

Sattumalta minulle tuli idea osoittaa tyttärelleni, että pärinässä ei ole mitään pelättävää ja lähdimme naapuripihalle.

Sattumalta naapuripihan hiekkalaatikolla oli ihana naapurimme poikansa kanssa leikkimässä.

Sattumalta, juuri kun olimme lähdössä takaisin kotiin päin naapurin puoliso tuli paikalle.

Sattumalta myös hän oli tehnyt pihatöitä ja halusi esitellä kättensä jälkeä. Ihastelimme kasvavia yrttejä ja marjapensaita raakoine marjoineen ja mansikoita kukkineen.

Sattumalta meillä olisi lounaaksi kasvissosekeittoa, johon jo kasvaneet yritit sopisivat mainiosti mausteeksi, ja saimme niitä mukaamme.

Sattumalta villimintun taimet kasvavat heidän pihallaan erityisen hyvin.

Sattumalta heillä ei oikein tule minttua käytettyä.

Sattumalta heitin vitsin, että he eivät juo tarpeeksi mohitoa.

Sattumalta vitsi johti grillibileiden haaveiluun.

Sattumalta elokuu tuntui liian kaukaiselta grillibileiden järjestämiseksi. Eikö olisi mahdollista järkätä aikaisemmin?

Sattumalta kenelläkään ei ollut ensi lauantaina mitään sovittua.

Sattumalta mies oli ollut Italiassa työmatkalla, maistellut erinomaista focaciaa ja haaveili tekevänsä sitä itse, grillibileet olisivat hyvä tilaisuus sille. Myös muusta ruassa hän halusi ottaa vastuun.

Sattumalta minä rakastan salaatteja ja lupasin ottaa niistä vastuun. Samalla lupasin hoitaa uusia perunoita ja silliä.

Sattumalta, meillä suunnitelma valmiina. Grillibileet kavereiden kanssa! Mahtavaa! Ja heleppoa ku heinän teko.

Sattumalta.

Sattumalta?

M

Kun yksi matka päättyy, toinen voi alkaa

Noin 1,5 vuotta sitten avasin ison muistikirjan kannen ja kirjoitin sen ensimmäiselle sivulle näin:

" Tämä matka tulee viemään minut jonnekin, en vielä tiedä minne. Minun ei tarvitse tietää sitä vielä nyt, mutta tiedän, että tulee olemaan jotain aivan ihanaa. Haluan olla paras versio minusta, haluan tietää kuka olen. Haluan olla inspiroitunut ja inspiroiva. Haluan auttaa. Haluan elää onnellista, tasapainoista ja tervettä elämää nyt ja jatkossa"

Näiden 18 kuukauden matkalla olen kerännyt inspiraatiopäiväkirjaani paljon lehtileikkeitä, kuvia, piirrustuksia, hahmotelmia, ajatuksia, muistoja matkan varrelta. Haastatteluita ihmisistä, jotka inspiroivat, kirjoituksia tapaamistani inspiroivista ihmisistä, analysoinut mikä näissä ihmisissä viehättää ja innostaa. Olen kirjannut hedelmällisiä keskusteluja lähipiirini kanssa ja kirjannut oivaltaessani jotain. Olen kirjannut kuinka kiitollinen olen pienestä perheestäni, sekä suuresta perheestäni, ystävistäni, tasapainosta ja rauhasta, innostuksesta, inspiraatiosta. Olen kirjoittanut pienistä ja suurista haaveista, kiitollisuuden aiheista, toteutetuista ja toteuttamatta jääneistä haaveista. 

Havahduin eräänä päivänä tällä viikolla, että tuossa kirjassa ei ollutkaan enää tilaa, viimeinen sivu oli täytetty. Ensimmäinen inspiraatiokirjani oli tullut matkansa päähän. Mutta millaisen matkan? Mitä inspiraatiokirjani viimeiseen sivuun kirjoitin?

Oikeastaan siinä ei varsinaisesti lue mitään sellaista, mitä olisi syytä kopioida tänne sellaisenaan, mutta yleisellä tasolla kerron, että olin kirjannut liiketoimintasuunnitelmani joka kristallisoitui minulle jokin aika sitten sekä hahmotelmaa siitä, miten voisin lähteä liiketoimintasuunnitelmani kanssa liikkeelle.

Minun 1,5 vuoden matkani päättyi uuteen alkuun. Tällä matkalla olen ammentanut ja saanut niin paljon, että tiedän kuka olen ja tiedän mitä haluan ja lopultakin tiedän, miten voin toteuttaa itseäni niin, että autan myös muita. Matkani on ollut hyvä. Ei helppo, mutta antoista. Ymmärrän nyt asioita ihan eritavalla, näen eri tavalla. Sitä tarvitsin. Tarvitsin tämän matkani.

Uusi matkani on aloitettu, uusi mustakantinen inspiraatiokirja on aloitettu. Sydämeni on täynnä kiitollisuutta ja innostusta. Elän tätä matkaani päivä päivältä, hetki hetkeltä.

Kiitos!

M

Oivalluksen taikaa

Tunnustaudun kovaksi haaveilijaksi. Haaveilen mahdollisia ja mahdottomia asioita. Mahdollisten asioiden kategoriaan kuuluvat mielestäni kaikki haaveeni. Mahdottomien kategoriaan ei mielestäni osu mikään haaveistani. Läheisteni mielestä tahtini haaveilla on toisinaan hengästyttävä ja toisinaan osa haaveistani kategorisoidaan heidän aloitteestaan mahdottomiin.

Näin oli ennen.

Onneksi oivalsimme jokin aika yhdessä mieheni kanssa, että minun haaveeni ja uskoni ovat erittäin vahva pohja yhteiselle tulevaisuudelle. Kaikki haaveet eivät toteudu, sillä kaikkia suunnitelmia ei panna toteen nyt, ei myöhemminkään. Osa haaveista voi toteuttaa välittömästi, osan toteuttamiselle vaaditaan jo hieman enemmän fokusta ja panostusta. (Tässä välissä  on syytä lisätä, että haaveeni eivät läheskään aina ole rajoittuneet tai rajoitu haaveiluun vaan toteutan itselleni tärkeäksi kokemani asiat.)

Toisen oivalluksen haaveiden toteutumiseksi tein jokin aika sitten. Kaikki, mitä haluan on minulla on jo nyt. Haaveilu on edelleen iso osa elämääni ja erittäin tärkeä kanava inspiroimaan hyvän elämän osatekijöitä. Kun otin eräästä neuvosta vaarin ja otin elämäni tarkasteluun ulkopuolisen silmin, huomasin, että tässä on jo kaikki mitä haluan. Kaikki mitä minun piti tehdä oli muuttaa suhtautumista ja alettava elämään tätä elämääni yhä vahvemmin.

Tuon ajatuksen hyväksymiseksi on täytynyt tehdä hurjan paljon ajatustyötä. Mutta se on kannattanut. Ajatusmallin muuttaminen ja läsnäolon voima ovat parantaneet elämänlaatua merkittävästi, vaikka aikaisemminkin kaikki oli hyvin. Ajatukseni ovat merkittävästi selkeämpiä ja oleminen ja eläminen keveämpää, vaikka mikään ei konkreettisesti ja käsin kosketeltavin ole muuttunut.

Toivon sinunkin jo löytäneen saman rauhan ja tavan suhtautua elämään. Mikäli kirjoitukseni kuullostaa oudolta etkä pysty samaistumaan siihen, lupaan kirjoittaa aiheesta jatkossakin ja avata aiheetta enemmän. Jos haluat ottaa yhteyttä ja jatkaa keskustelua blogin ulkopuolella niin pistä viestiä osoitteeseen tastahalusinkertoa@gmail.com. Odotan yhteydenottoasi!

M