tiistai 22. maaliskuuta 2016

Inspiraation lähteillä

Kevään tärkeä ilmiö, valon lisääntyminen on osoittautunut todella tärkeäksi elämänlaadun kohottajaksi koko perheelle. Meille lasten kanssa se tarkoittaa paljon enemmän puisto- ja ulkoiluaikaa ja kepeämpiä fiilistelyitä myös sisällä. Tänä keväänä valolla tuntuu olevan erityinen buusterivaikutus ja olen saanut kimmokkeita uusiin juttuihin sekä energiapiikkejä tarttua vanhoihin harrastuksiin.

Valon lisääntymisen rinnalla raikkaus ja pirteys tuntuvat erityisesti fyysisesti, ja henkisestikin päivä tuntuu olevan paljon pidempi kun viiden jälkeen voi täysin realistisesti sanoen ulkoilla valoisaan aikaan. Olen innostunut kuvaamaan valoa näkökulmia, taustoja ja tilanteita vaihdellen. Muutenkin kuvaaminen on innostanut enemmän kuin pitkään aikaan. Tästä syystä päätin jälleen aktivoitua Instagramin parissa. Valokuvaaminen on ehkä ennemminkin se uusi juttu, mutta vanhempi rakas harrastus on pysynyt mukana talvenkin yli. Olen neulonut viimeisten kuukausien aikana itselle neulemekon ja muutamia pipoja. Virkkaamisenkin saralla olen antanut koukun tanssia, sillä tuotoksena on syntynyt pipo ja kauan kaivattu läppärilaukku. Kesken on vielä tyttöjen huoneeseen koristetyyny.

Läppärilaukku, jonka ohjeen nappasin kevään Novitasta ja jota hieman sovelsin itselleni sopivaksi.


Puikkojen ja koukkujen heilumisen taustalla on kuitenkin pari tärkeää lähdettä, joista inspiraatio lähtee pulppuaan: kauniit langat ja käsityölehdet. Viimeksi viikonloppuna anoppini lahjoi minua uusimmalla Novita-lehdellä, joka jälleen kerran pursusi yksi toisensa jälkeen kauniimpia ja inspiroivempia neule- ja virkkuutöitä. Minun hyppysiin päätyy ainakin virkkuukoukku ja langat kesäisiin lierihattuihin.
Uunituore Novita täynnä kesäisiä malleja.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Toistoa ja turhautumista

Jokin aika sitten tajusin, että etsin jälleen uutterasti tietoa terveellisestä ja ravitsevasta ruoasta. Artikkeleita ja tietoa kahlatessani tajusin lukevani jo aiemmin lukemaan. Kimmoke tiedonhakuun oli syttynyt vuoroin kutittavasta, vuoroin kipeästä kroonisesti vaivaavasta ihottumasta, sekä muutamasta muusta pienemmästä harmista. Tiesin, että lääkevoiteella ja muilla ulkoisilla tekijöillä voisin hallita ongelmaa, mutta loppujen lopuksi uskon, että minun kohdalla suurin syypää ongelmiin on ruokavalio.

Kun ymmärsin, että olin kadottanut jo aiemmin löytämäni, ärsyynnyin suunnattomasti. Olin jo aiemmin käyttänyt aikaa ja vaivaa löytääkseni minulle toimivat ruoat ja tavat, ja nyt olin tietyiltä osin palannut vanhoihin periaatteisiin ja unohtanut jo oppimani. Mitä ajantuhlausta!

Päästäkseni ärsytyksestä yli, päädyin tarkastelemaan asian toista laitaa. Mitä hyötyä tästä toistosta olisi? Lopputulema oli, että tartuin niihin pieniin tärkeisiin muutoksiin hyvillä mielin. Samalla totesin kertauksen tulevan ihan tarpeeseen muistuttamaan ruokavalion peruselementeistä, muistamaan, mikä on juuri minulle tärkeää ja tarpeellista tasapainon ylläpitämiseksi. Syvällisin tunne oli kuitenkin levollisuus ja ehkä lohdullisuuskin siitä, että kun lähden hakemaan apua, sitä saan ja apu voi olla hyvinkin tuttu ja turvallinen, sillä voin luottaa sen vaikutuksiin. Ja olihan tiedonhaku huomattavasti helpompaa ja nopeampaa tällä kertaa, enkä eksynyt tiedon viidakkoon päiväkausiksi.

Onneksi kevät on jo täällä ja kuiva iho saa apuja myös auringosta ja lämpimästä ilmasta. 

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Ajatuksesta siemen kylvöön

Pihalla on vielä kinoksia ja räntää satelee aika ajoin. Kevät on kuitenkin jo ihan kulman takana ja kurkottelee valollaan ja lämmöllään päivä päivältä lähemmäs. Nyt kun meillä on omaa pihaa, olen pitkin talvea fiilistellyt etu- ja takapihaa ja suunnittellut, miten tilaa voidaan hyödyntää eri tavoin. Mahdollisuuksia löytyy mielestäni paljon: on varjoisaa ja viileää kolkaa sekä aurinkoinen, valoisa ja lämmin alue.

Suunnittelusta otettiin seuraavat askeleet ja päädyttiin tyttöjen kanssa kylössiementen ostoksille. Mukaan lähti useita pusseja erilaisten hyötykasvien siemeniä ja jo samana päivänä käärititin hihat ja alettiin kylvöhommiin. Pienin osallistui poissaolollaan nukkumalla päiväunia ja työrauha isosiskon kanssa oli taattu.

Vajaan tunnin päästä meillä oli kylvöksiä valmiina ja nyt kovasti odotellaan ensimmäisten versojen puskevan tiensä esiin mullan alta kohti valoa. Odottelu ei kuitenkaan ole vahvin piirteeni
ja minut yllättää helposti useita kertoja päivässä purkkien luota kurkkimassa edistyksen merkkejä. Mutta mitäpä se haittaa, ei kai ne tulevat versot katsomisesta pahastu.
 



Kaalitarhaa odotellessa. Rahkapurkitkin pääsivät uusiokäyttöön.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Aika lentää, niin ajatuksetkin

Jos kaikella on oikea aikansa, nyt on siis aika(a) palata kirjoittamaan muutama ajatus julkisestikin. Viime aikoina olen harvoin kirjoittanut pohditonja muistiin, vielä harvemmin muotoillut niistä jotain isompaa kokonaisuutta.

Olen kuitenkin päättänyt valita näin. Jätän kirjoittamisen ja tilalle olen saanut paljon, joka on täyttänyt helposti kirjoittamisen mentävää aukkoa. Viimeisen vuoden aikana moni asia on edennyt juuri niin kuin olen toivonut, ja olen keskittynyt kulkemaan tuota valittua raidetta pitkin.

Löysimme meidän tarpeisiin täydellisen kodin: tarpeeksi tilaa, piha omenapuineen ja viinimarjapensaineen, tilaa treeneille. Olen keskittynyt nauttimaan niistä saavutetuista unelmista, jotka jokin aika sitten tuntuivat tosi kaukaisilta: treenannut kotona, saunonut, fiilistellyt takkatulta, nauttinut valoisasta kodista, kokkaillut tilavassa keittiössä, nauttinut perheen ja ystävien seurasta, puuhannut puutarhassa ja pihalla.

Unelmoinnille kuitenkin on aina tilaa ja tilausta. Muutosmyönteisenä olen kuitenkin uuden tilanteen ääressä. Moni  pieni elämän palanen on juuri niin kuin toivon ja vilpittömästi toivon niille pysyvyyttä. Tällä hetkellä minulla ei ole koskaan kiire minnekään, ja viimeisin kokemani stressin ja hallitsemattomuuden tunne tuli koettu aikana kun remontti oli kesken, muutto käynnissä ja nuorempi oli valvottanut edellisenä yönä.

Kiireen ja stressin tunteen hallinta onkin ollut parasta tämän vuoden aikana. Seuraava iso unelmani on säilyttää tämä tunne, kun palaan töihin äitiyslomalta. Paljoa tuolle unelmalle ei tosin häviä unelma yöunien laadun paranemisesta.