Kun yksi matka päättyy, toinen voi alkaa

Noin 1,5 vuotta sitten avasin ison muistikirjan kannen ja kirjoitin sen ensimmäiselle sivulle näin:

" Tämä matka tulee viemään minut jonnekin, en vielä tiedä minne. Minun ei tarvitse tietää sitä vielä nyt, mutta tiedän, että tulee olemaan jotain aivan ihanaa. Haluan olla paras versio minusta, haluan tietää kuka olen. Haluan olla inspiroitunut ja inspiroiva. Haluan auttaa. Haluan elää onnellista, tasapainoista ja tervettä elämää nyt ja jatkossa"

Näiden 18 kuukauden matkalla olen kerännyt inspiraatiopäiväkirjaani paljon lehtileikkeitä, kuvia, piirrustuksia, hahmotelmia, ajatuksia, muistoja matkan varrelta. Haastatteluita ihmisistä, jotka inspiroivat, kirjoituksia tapaamistani inspiroivista ihmisistä, analysoinut mikä näissä ihmisissä viehättää ja innostaa. Olen kirjannut hedelmällisiä keskusteluja lähipiirini kanssa ja kirjannut oivaltaessani jotain. Olen kirjannut kuinka kiitollinen olen pienestä perheestäni, sekä suuresta perheestäni, ystävistäni, tasapainosta ja rauhasta, innostuksesta, inspiraatiosta. Olen kirjoittanut pienistä ja suurista haaveista, kiitollisuuden aiheista, toteutetuista ja toteuttamatta jääneistä haaveista. 

Havahduin eräänä päivänä tällä viikolla, että tuossa kirjassa ei ollutkaan enää tilaa, viimeinen sivu oli täytetty. Ensimmäinen inspiraatiokirjani oli tullut matkansa päähän. Mutta millaisen matkan? Mitä inspiraatiokirjani viimeiseen sivuun kirjoitin?

Oikeastaan siinä ei varsinaisesti lue mitään sellaista, mitä olisi syytä kopioida tänne sellaisenaan, mutta yleisellä tasolla kerron, että olin kirjannut liiketoimintasuunnitelmani joka kristallisoitui minulle jokin aika sitten sekä hahmotelmaa siitä, miten voisin lähteä liiketoimintasuunnitelmani kanssa liikkeelle.

Minun 1,5 vuoden matkani päättyi uuteen alkuun. Tällä matkalla olen ammentanut ja saanut niin paljon, että tiedän kuka olen ja tiedän mitä haluan ja lopultakin tiedän, miten voin toteuttaa itseäni niin, että autan myös muita. Matkani on ollut hyvä. Ei helppo, mutta antoista. Ymmärrän nyt asioita ihan eritavalla, näen eri tavalla. Sitä tarvitsin. Tarvitsin tämän matkani.

Uusi matkani on aloitettu, uusi mustakantinen inspiraatiokirja on aloitettu. Sydämeni on täynnä kiitollisuutta ja innostusta. Elän tätä matkaani päivä päivältä, hetki hetkeltä.

Kiitos!

M

Aamujen avaus

Silloin kun olin vielä peruskoulussa ala-asteella koulujen aamunavaukset pidettiin joka päivä: neljästi oman luokan kesken ja kerran viikossa koko koulu kokoontui yhteen luokkaan. Aamunavausta voisi melkeinpä kutsua aamuhartaudeksi, sillä siellä luettiin usein raamattua tai seurakunnan henkilö kävi puhumassa meille. Ja laulettiin virsi.

Yläasteelle siirrytäessä koulun koko alkoi olla jo aika suuri ja oppilaita satoja, kun koko kunnan yläasteikäisten opetus oli keskitetty yhteen paikkaan. Aamun avauksia muistaakseni pidettiin hieman harvemmin ja nekin keskusradion kautta, sillä ilmeisesti se koettiin tehokkaammaksi kuin valuttaa lauma teinejä liikuntasaliin ja takaisin luokkahuoneisiin. Aamunavausten merkitys sisällöllisesti oli itselleni hyvin kaukaista ja hataraa. Jos totta puhutaan, en muista mistään muusta aamunavauksesta mitään paitsi yhdestä, jonka pidin itse. Ja jos ihan totta puhutaan, niin en oikein muista sitäkään ;) Mutta jotain tuosta aamunavauksesta opin: käyttämään koulun keskusradioa.

Yläasteella kaverit ovat kaikki kaikessa. Yläasteella keksitään myös kaikennäköisiä pieniä jekkuja, joita toisinaan myös toteutetaan. Tämän yhdistelmänä eräs mainio ystäväni (joka edelleenkin on erittäin läheinen ja rakas ystävä, epälemättä tunnistat itsesi ) sai idean laittaa meidän ystävien yhteisen kappaleen soimaan keskusradiosta niin, että koko koulu luokkineen, käytävineen ja pihoineen raikaisi. Muistan ajatelleeni, että ei ole lainkaan hyvä idea, mutta lopulta ystäväni sai minut taivuteltua radion käyttäjäksi. Niinpä tuumasta toimeen. Hiivimme opettajainhuoneen läpi koppiin, josta lähetyksiä pidettiin, pistimme kasetin soittimeen, painettiin play, lähetys päälle ja pian tehtävämme oli suoritettu: E-typen You Will Always Be a Part of Me raikasi kaiuttimista. Meillä oli niin kova kiire paeta rikospaikalta, ettemme pystyneet nauttimaan jekkumme hedelmää mutta muistan, että juostessani sydän kurkussa hyppien laulumme siivittäneen pakoamme. Oi, miten ihana muisto!

Nyt yli 15 vuotta myöhemmin aamujeni avaukset ovat hieman erilaisia. Pidän tuon hetken joka aamu. Toisinaan se voi kestää vain minuutin, toisinaan puoli tuntia. Lopulta sillä ei ole merkitystä, tiedän mikä riittää. Tämä tapa on auttanut minua muun muassa olemaan läsnä, priorisoimaan, olemaan onnellisempi ja näin ollen paljon rauhallisempi ja tehokkaampi. Koska olen aivan koukussa aamujeni avauksiin halusin jakaa kaavani ja tapani sinun kanssasi.

Aamujeni avaukset koostuvat seuraavasta:

Hengitän rauhallisesti, tyhjennän mieleni

Kiitän kaikista niistä rikkauksista joita elämässäni on: käyn läpi perheeni, ystäväni, työni, kotini, terveyteni, elämäntapani. Joinain aamuna vain kiitän kaikesta.

Olen vapaa kaikista murheista ja huolista.

Tänään olen onnellinen ja rauhallinen.

Tunnen elämän kukoistuksen ja rikkauden.

Tunnen eläväni rehellisesti.

Annan anteeksi kaiken, niin itselleni kuin muille.

Olen läsnä koko ajan.

Tämän jälkeen toistan voima lauseeni, joka vaihtuu aika-ajoin. Ensimmäinen voimalauseeni oli Olen vapaa itseni arvostelemisesta ja tämä kulkee vieläkin mukanani, se on nimittäin yksi tärkeimmistä asioista, jonka haluan muistaa.

Mikäli minusta tuntuu, käyn tämän jälkeen läpi päivän ohjelman ihan rauhassa.

Aamujeni avaukset ovat hieman muuttuneet vuosien saatossa, onneksi. Tämä kaava sopii minulle erittäin hyvin ja olen välittömästi heti aamusta virittäytynyt oikeaan mielentilaan.

Millainen on sinun aamun avauksesi?

Mikäli sinulla ei ole vielä aamun avaustasi, millaisia ajatuksia aamujen avaus sinussa herätti? Voisiko tästä olla sinulle apua omiin aamujesi avauksiin? Jätä kommenttisi tai laita vaikka sähköpostia, jatkan mielelläni keskustelua kanssasi.

M

Oivalluksen taikaa

Tunnustaudun kovaksi haaveilijaksi. Haaveilen mahdollisia ja mahdottomia asioita. Mahdollisten asioiden kategoriaan kuuluvat mielestäni kaikki haaveeni. Mahdottomien kategoriaan ei mielestäni osu mikään haaveistani. Läheisteni mielestä tahtini haaveilla on toisinaan hengästyttävä ja toisinaan osa haaveistani kategorisoidaan heidän aloitteestaan mahdottomiin.

Näin oli ennen.

Onneksi oivalsimme jokin aika yhdessä mieheni kanssa, että minun haaveeni ja uskoni ovat erittäin vahva pohja yhteiselle tulevaisuudelle. Kaikki haaveet eivät toteudu, sillä kaikkia suunnitelmia ei panna toteen nyt, ei myöhemminkään. Osa haaveista voi toteuttaa välittömästi, osan toteuttamiselle vaaditaan jo hieman enemmän fokusta ja panostusta. (Tässä välissä  on syytä lisätä, että haaveeni eivät läheskään aina ole rajoittuneet tai rajoitu haaveiluun vaan toteutan itselleni tärkeäksi kokemani asiat.)

Toisen oivalluksen haaveiden toteutumiseksi tein jokin aika sitten. Kaikki, mitä haluan on minulla on jo nyt. Haaveilu on edelleen iso osa elämääni ja erittäin tärkeä kanava inspiroimaan hyvän elämän osatekijöitä. Kun otin eräästä neuvosta vaarin ja otin elämäni tarkasteluun ulkopuolisen silmin, huomasin, että tässä on jo kaikki mitä haluan. Kaikki mitä minun piti tehdä oli muuttaa suhtautumista ja alettava elämään tätä elämääni yhä vahvemmin.

Tuon ajatuksen hyväksymiseksi on täytynyt tehdä hurjan paljon ajatustyötä. Mutta se on kannattanut. Ajatusmallin muuttaminen ja läsnäolon voima ovat parantaneet elämänlaatua merkittävästi, vaikka aikaisemminkin kaikki oli hyvin. Ajatukseni ovat merkittävästi selkeämpiä ja oleminen ja eläminen keveämpää, vaikka mikään ei konkreettisesti ja käsin kosketeltavin ole muuttunut.

Toivon sinunkin jo löytäneen saman rauhan ja tavan suhtautua elämään. Mikäli kirjoitukseni kuullostaa oudolta etkä pysty samaistumaan siihen, lupaan kirjoittaa aiheesta jatkossakin ja avata aiheetta enemmän. Jos haluat ottaa yhteyttä ja jatkaa keskustelua blogin ulkopuolella niin pistä viestiä osoitteeseen tastahalusinkertoa@gmail.com. Odotan yhteydenottoasi!

M

Organisoida vaiko ei

Mieleni palaa lapsuuteen. Ilmassa oli usein paljon odotusta: kesälomaa, koulun alkua, syntymäpäiviä. Tapahtumia odotettiin kovasti ja hartaasti ja perhoset lentelivät vatsanpohjassa. Siitä huolimatta lapsena elettiin hetkessä. Leikittiin, luettiin, ulkoiltiin, harrastettiin, vietettiin perheen ja ystävien kanssa aikaa. Naurua ja elämäniloa riitti niin arkena kuin juhlanakin, talvella ja kesällä.

Miten nyt aikuisena? Miten elän, miten ja mitä odotan?

Meitä kehotetaan jatkuvasti elämään hetkessä. Ei elämään sitten kun elämää. Hengittelemään ja olemaan läsnä. Olemaan ajattelematta. Miten voisin yhdistää nämä kaksi tapaa olla ja elää: suhtautua elämään niin, että se on intoa ja riemua täynnä ja samalla olla läsnä ja ajattelematta.

Meitä ohjeistetaan tekemään suunnitelmia: pitkän tähtäimen suunnitelmia, jossa huurustellaan elämää viiden vuoden päähän, sekä lyhyen tähtäimen suunnitelmia kuten aikatauluttaamaan päivä tai tekemään kauppalista, rutiinithan luovat turvaa. Organisointi ja to do- lista ovat tärkeitä jotta emme unohtaisi mitään oleellista ja tärkeää. Haasteeksi kulminoituu, että miten siinä sitten olen ajattelematta ja läsnä tässä kun seuraava hetki on jo nurkan takana. Minun pitää siihen valmistautua, niinhän minua on opetettu! Miten ihmeessä voin tehdä tarkkoja ja tehokkaita suunnitelmia jos en suunnittele?

Kesä kolkuttelee jo oviaan. Lehdet ovat jo puissa, aurinko paistaa ja lämpö hivelee hipiää. Arki on helppoa kun ulos pääsee käden käänteessä ilman agressiivista kerrospukeutumista, ruoka kypsyy grillissä nopeasti ja helposti, ystäviä ja naapureita tavataan pihalla sovitusti ja sattumalta. Kaikki näyttävät ottavan iisisti, asioiden ei tarvitse olla niin justiin. Suunnittelemme, mutta suunnitelmat eivät aiheuta minkäänlaista stressiä. Kukaan tuttavistamme ei ole vielä lomalla ja siitä huolimatta kaikki näyttävät olevan lomamoodissa. Viime viikkojen aikana ilmassa on ollut jotain taikaa, joka voisi jatkua läpi vuoden.

Jos haaveilen ottavani iisisti, voin istahtaa parvekkeelle tai pihalle, juoda aamukahvini rauhassa lintujen laulaessa ja auringon säteiden heijastaessa puiden oksien lävitse. Miettimättä mitään. Nauttia kesäisestä aamusta, ilman suunnitelmia. Kuulostella mitä tänään haluan tehdä. Tai jättää kuulostelematta. Olla vaan.

Voisiko tässä olla ratkaisu siihen, miten hallitsen sekä suunnittelun, toteutuksen, haaveilun ja läsnäolemisen dilemman? Otan iisisti, tarkkailen ympäristöä, annan mielen vaeltaa, nappaan ideasta ja haaveesta kiinni, tai päästän sen menemään. Annan innon nousta tai laskea. Toteutan jos toteutan. Nyt tai myöhemmin.

Kiitosta työelämässä

Pienen lapsen äitinä hämmästelen usein sitä rakkauden määrää jota perhettäni kohtaan tunnen. Myös tunne omiin vanhempiin, miehen vanhempiin, kummeihini, isovanhempiini on syventynyt äitiyden myötä. Tunnen rakkautta, jaan sitä ja tiedän saavani vastarakkautta. Olen päivittäin kiitollinen kaikesta siitä hyvästä, jota saamme osaksemme. Tuntuu siltä, että mitä enemmän rakkautta tunnen ja jaan, sitä enemmän sitä saankin. Mitä enemmän näen rakkauden vihjeitä arjessani, sitä enemmän niitä on. En tarvitse erityistä syytä suukottaakseni ja halatakseni miestäni ja lastani. Sanon heille monta kertaa päivässä rakastavani.

Miksi tämä sama ei voisi päteä myös työelämässä? Vaihtaisimme vain rakkauden osoituksen kiitollisuuden osoitukseksi. Jakaisimme kiitosta aina kun vähänkään siltä tuntuu? Kiittää ihan pienimmästäkin, vaikka kiitos ei liittyisi itse työsuoritukseen? Voisiko tässä päteä sama laki kuin rakkaudessa; mitä enemmän sitä annan, sitä enemmän sitä saan? Voisimmeko saada työpaikoista pienillä yksittäisillä teoilla pikku hiljaa kiitollisemman paikan olla ja työskennellä?

Mitä jos vilpittömästi kiittäisimme puheluiden päätteeksi keskustelukumppania, palaverin lopuksi kävisimme kiittäisimme keskustelusta, ajasta, mielenkiinnosta? Kiittäisimme työkaveria työpäivästä? Kiittäisimme itseämme työpäivstä? Kiittäisimme niitäkin, joita emme normaalisti kiittäisi? Millaisen työyhteistön voisimme saada aikaan?

Millaisia tilanteita sinulla tulee mieleen joissa voisimme jakaa kiitosta?

"Äiti, ota syliin"

Kun joskus olen pohtinut blogin aloittamista, en olisi uskonut sen alkavan näin. Ajattelin, että minulla olisi useita postauksia valmiiksi kirjoitettuna ja viilattuna, ja joita voisin vielä viilailla ja viimeistellä ennen "Julkaise" - napin painamista.

Postausten sisältö liittyisi työelämästä kumpuaviin päivän polttaviin johtamisonnistumisiin tai -haasteisiin tai voisin analysoida kirjan, romaanin tai tietokirjan, miksenpä elokuvan. Mene ja tiedä, mitä kaikkea arkistoista olisi löytynytkään.

Mutta kuinkas kävikään.

Heräsin viime yönä useaan otteeseen kun pieni tyttö omassa huoneessa nukkui levotonta untaan ja itki. Neljän aikaan kävin hakemassa tytön meidän sänkyyn. Uni ( ainakaan omani) ei siitä kyllä levollisemmaksi muuttunut, osaat varmaan arvata syyn siihen. Meno oli kuitenkin tavallistakin levottomampaa ja lopulta herätessämme tyttö oli tulikuuma. Kuumemittari todisti epäilykset oikeaksi. Pika-analyysi oman työpäivän sisältöön osoitti, että minulla oli mahdollisuus vaihtaa etäpäiväksi tarkoitettu työpäivä pikkupotilaan hoitoon.

Etäpäivä. Minä rakastan etäpäiviä. Olen tehokkaimmillani näinä päivinä ja kiitän ja olen kiittänyt ääneen esimiestäni ja työnantajaani suopeasta suhtautumisesta etätyöskentelyyn. Niinpä suunnitelman muutos aiheutti jossain syvällä sisimmässäni ihan pienoisen harmistuksen, samoin kuin to do - listalla olleiden asioiden siirtyminen. Työnkuvaani nimittäin kuuluu monet palaverit pitkin päivää, joten varsinaista "työaikaa" jolloin tehdään sovitut ja tarvittavat hommat on erittäin rajoitetusti. To do - listan tehtävät siirtyvät siis jonnekin lähi-tulevaisuuteen.

Mutta todellisuus oli, että kotiin jäädään. Tyttö on vielä sen verran pieni, että tekemistä pitää keksiä ja seuraa pitää. Reilun 1,5 - vuotiaan kanssa on tänään laulettu monet laulut, piirretty äitienpäiväkortteja mummoille, luettu kirjoja ja ennen kaikkea köllitty, rapsuteltu korvan takaa, letitetty hiuksia, Tytön kanssa kahdestaan vietetty aika saa näin arkena erillaisen merkityksen, kun olemme sisällä kotona koko päivän, ilman mitään paineita mistään menoista tai tapaamisista. Jollain tavalla päivästä tulee erittäin intensiivinen ja side lapseen tuntuu erityisen vahvalta. Kun pieni ihminen huhuilee pitkin päivää monia kertoja " Huhuu äiti" " Missä äiti" "Äiti, ota syliin" sydämeni pakahtuu, joka kerta.

Reilusti ennen normaalia päiväuniaikaa pidin tyttöä sylissä pienen tytön tylleröisen sanoja ja säveltä tapaillen. Siihen hän nukahti. Siitä on aikaa, kun viimeksi tyttö on nukahtanut syliin. Pientä ihmistä ihmetellessäni ja sylissä pidellessäni ei käynyt mielessäkään aamuinen ajatus, jossa harmittelin menetettyä etäpäivää tai yöunien risaisuutta. Näin puoli kymmenen aikaan illalla, olen edelleen samassa moodissa. Lapsen kuumeesta ja etäpäivän menettämisestä huolimatta päivä on ollut yksi onnellisimmista.

Kiitos!

Lämpimästi tervetuloa blogiini!

Hei Sinä, ystäväni!

Hienoa, että löysit blogiini Tästä halusin kertoa. Tämä on blogi meille.

Perustan tämän blogin, jotta voin jakaa ajatuksiani arjen huomioista ja havainnoista. Toisinaan kirjoitukseni tulevat olemaan kevyitä keskustelun herättäjiä tai nopeita pureskelemattomia ajatuksia, jotkut puolestaan hyvinkin syväluotaavia katsauksia aiheeseen.
 
Ammennan inspiraationi ihmisistä, työstäni, viestinnästä, johtamisesta, perheestä, hyvinvoinnista, haaveista, unelmista ja niiden toteutumisesta. Minun ja muiden elämästä.

Ajatukseni heijastavat tätä hetkeä eivätkä ole absoluuttisia totuuksia vaan näen aina kehityksen siemenen itämässä, mahdollisesti päivä päivältä, viesti viestiltä, keskustelu keskustelulta. Tarkoituksena on että tämän blogin kautta ajatuksiani jakamalla ja kanssasi keskustellen tulemme ymmärtämään tätä hetkeä ja mahdollisesti tulevaa paremmin ja laajemmin

Haluan kirjoittaa tätä blogia itseni lisäksi myös Sinulle ja samalla Sinun olevan osa tätä ymmärtämisen ja jakamisen kehitysprosessia. Näin ollen sen lisäksi, että jaan ajatuksiani kanssasi olen kiinnostunut mielipiteistäsi ja näkökulmistasi. Kommenttisi ja ajatuksesi ovat lämpimästi tervetulleita! Tarkoituksen on, että blogin sisältö tuo myös Sinulle jotain hyvää ja merkityksellistä.

Tämä blogi tulee olemaan minulle nimenomaan positiivisen kasvun lähde. Siksi kommentoinnin perusedellytyksenä on, että tässä blogissa keskustellaan arvostavan vuorovaikutuksen perusperiaatteiden mukaisesti.
 
Tervetuloa ajatusteni ja blogin pariin!

Terveisin

M