"Äiti, ota syliin"

Kun joskus olen pohtinut blogin aloittamista, en olisi uskonut sen alkavan näin. Ajattelin, että minulla olisi useita postauksia valmiiksi kirjoitettuna ja viilattuna, ja joita voisin vielä viilailla ja viimeistellä ennen "Julkaise" - napin painamista.

Postausten sisältö liittyisi työelämästä kumpuaviin päivän polttaviin johtamisonnistumisiin tai -haasteisiin tai voisin analysoida kirjan, romaanin tai tietokirjan, miksenpä elokuvan. Mene ja tiedä, mitä kaikkea arkistoista olisi löytynytkään.

Mutta kuinkas kävikään.

Heräsin viime yönä useaan otteeseen kun pieni tyttö omassa huoneessa nukkui levotonta untaan ja itki. Neljän aikaan kävin hakemassa tytön meidän sänkyyn. Uni ( ainakaan omani) ei siitä kyllä levollisemmaksi muuttunut, osaat varmaan arvata syyn siihen. Meno oli kuitenkin tavallistakin levottomampaa ja lopulta herätessämme tyttö oli tulikuuma. Kuumemittari todisti epäilykset oikeaksi. Pika-analyysi oman työpäivän sisältöön osoitti, että minulla oli mahdollisuus vaihtaa etäpäiväksi tarkoitettu työpäivä pikkupotilaan hoitoon.

Etäpäivä. Minä rakastan etäpäiviä. Olen tehokkaimmillani näinä päivinä ja kiitän ja olen kiittänyt ääneen esimiestäni ja työnantajaani suopeasta suhtautumisesta etätyöskentelyyn. Niinpä suunnitelman muutos aiheutti jossain syvällä sisimmässäni ihan pienoisen harmistuksen, samoin kuin to do - listalla olleiden asioiden siirtyminen. Työnkuvaani nimittäin kuuluu monet palaverit pitkin päivää, joten varsinaista "työaikaa" jolloin tehdään sovitut ja tarvittavat hommat on erittäin rajoitetusti. To do - listan tehtävät siirtyvät siis jonnekin lähi-tulevaisuuteen.

Mutta todellisuus oli, että kotiin jäädään. Tyttö on vielä sen verran pieni, että tekemistä pitää keksiä ja seuraa pitää. Reilun 1,5 - vuotiaan kanssa on tänään laulettu monet laulut, piirretty äitienpäiväkortteja mummoille, luettu kirjoja ja ennen kaikkea köllitty, rapsuteltu korvan takaa, letitetty hiuksia, Tytön kanssa kahdestaan vietetty aika saa näin arkena erillaisen merkityksen, kun olemme sisällä kotona koko päivän, ilman mitään paineita mistään menoista tai tapaamisista. Jollain tavalla päivästä tulee erittäin intensiivinen ja side lapseen tuntuu erityisen vahvalta. Kun pieni ihminen huhuilee pitkin päivää monia kertoja " Huhuu äiti" " Missä äiti" "Äiti, ota syliin" sydämeni pakahtuu, joka kerta.

Reilusti ennen normaalia päiväuniaikaa pidin tyttöä sylissä pienen tytön tylleröisen sanoja ja säveltä tapaillen. Siihen hän nukahti. Siitä on aikaa, kun viimeksi tyttö on nukahtanut syliin. Pientä ihmistä ihmetellessäni ja sylissä pidellessäni ei käynyt mielessäkään aamuinen ajatus, jossa harmittelin menetettyä etäpäivää tai yöunien risaisuutta. Näin puoli kymmenen aikaan illalla, olen edelleen samassa moodissa. Lapsen kuumeesta ja etäpäivän menettämisestä huolimatta päivä on ollut yksi onnellisimmista.

Kiitos!