Mieleni palaa lapsuuteen. Ilmassa oli usein paljon odotusta: kesälomaa, koulun alkua, syntymäpäiviä. Tapahtumia odotettiin kovasti ja hartaasti ja perhoset lentelivät vatsanpohjassa. Siitä huolimatta lapsena elettiin hetkessä. Leikittiin, luettiin, ulkoiltiin, harrastettiin, vietettiin perheen ja ystävien kanssa aikaa. Naurua ja elämäniloa riitti niin arkena kuin juhlanakin, talvella ja kesällä.
Miten nyt aikuisena? Miten elän, miten ja mitä odotan?
Meitä kehotetaan jatkuvasti elämään hetkessä. Ei elämään sitten kun elämää. Hengittelemään ja olemaan läsnä. Olemaan ajattelematta. Miten voisin yhdistää nämä kaksi tapaa olla ja elää: suhtautua elämään niin, että se on intoa ja riemua täynnä ja samalla olla läsnä ja ajattelematta.
Meitä ohjeistetaan tekemään suunnitelmia: pitkän tähtäimen suunnitelmia, jossa huurustellaan elämää viiden vuoden päähän, sekä lyhyen tähtäimen suunnitelmia kuten aikatauluttaamaan päivä tai tekemään kauppalista, rutiinithan luovat turvaa. Organisointi ja to do- lista ovat tärkeitä jotta emme unohtaisi mitään oleellista ja tärkeää. Haasteeksi kulminoituu, että miten siinä sitten olen ajattelematta ja läsnä tässä kun seuraava hetki on jo nurkan takana. Minun pitää siihen valmistautua, niinhän minua on opetettu! Miten ihmeessä voin tehdä tarkkoja ja tehokkaita suunnitelmia jos en suunnittele?
Kesä kolkuttelee jo oviaan. Lehdet ovat jo puissa, aurinko paistaa ja lämpö hivelee hipiää. Arki on helppoa kun ulos pääsee käden käänteessä ilman agressiivista kerrospukeutumista, ruoka kypsyy grillissä nopeasti ja helposti, ystäviä ja naapureita tavataan pihalla sovitusti ja sattumalta. Kaikki näyttävät ottavan iisisti, asioiden ei tarvitse olla niin justiin. Suunnittelemme, mutta suunnitelmat eivät aiheuta minkäänlaista stressiä. Kukaan tuttavistamme ei ole vielä lomalla ja siitä huolimatta kaikki näyttävät olevan lomamoodissa. Viime viikkojen aikana ilmassa on ollut jotain taikaa, joka voisi jatkua läpi vuoden.
Jos haaveilen ottavani iisisti, voin istahtaa parvekkeelle tai pihalle, juoda aamukahvini rauhassa lintujen laulaessa ja auringon säteiden heijastaessa puiden oksien lävitse. Miettimättä mitään. Nauttia kesäisestä aamusta, ilman suunnitelmia. Kuulostella mitä tänään haluan tehdä. Tai jättää kuulostelematta. Olla vaan.
Voisiko tässä olla ratkaisu siihen, miten hallitsen sekä suunnittelun, toteutuksen, haaveilun ja läsnäolemisen dilemman? Otan iisisti, tarkkailen ympäristöä, annan mielen vaeltaa, nappaan ideasta ja haaveesta kiinni, tai päästän sen menemään. Annan innon nousta tai laskea. Toteutan jos toteutan. Nyt tai myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti