Elämän kysymyksiä (kaikille)

Pinterest on mieletön inspiraation ja ideoiden pooli ja sampo. Toisinaan käyn siellä päivittäin esimerkiksi projektien aikana kaivatessani inspiraatiota ja näkökulmia. Remontin aikana Pinterest oli todella hyödyllinen paperilla tehtävän suunnitelman rinnalla, ja perusarjessa se toimii reseptipankkina. Yksi suosikkikategoriani on myös voimaannuttavat lausahdukset ja lainaukset.

Viimeisin mielenkiintoa herättänyt löytö Pinteresissä oli yksinkertainen lause " 20 questions every woman should ask herself". 20 kysymystä oli mielestäni pitkä lista, ja uteliaisuus juuri naisille kohdistetuista kysymyksistä sai klikkaamaan kuvaketta.

Päädyin Nurtured Mama-sivustolle saman nimisen postauksen alle,  ja jonka alkuperäinen innostus oli saanut alkunsa Oprahin lehdestä. Joka tapauksessa kysymysten lista oli seuraava ( edit. käänsin kysymyslistan rennolla otteella suomeksi):

1. Mitä todella haluan tällä hetkellä?
2. Miten haluan tulla rakastetuksi?
3. Kenelle minun pitää antaa anteeksi?
4. Olenko ruumiini vanki vai asunko siellä?
   
5. Rakastanko itseäni juuri sellaisena kuin olen tällä hetkellä?
6. Mistä minun on syytä päästää irti?
7. Mitä rakastin tehdä kun olin lapsi? 
8. Mitä haluaisin oppia?
9. Mikä on minun erityiskykyni? ( englanniksi alkuperäinen kysymys on "What is my superpower?")
10. Milloin viimeksi tunsin todellista iloa? 
11. Mikä/ketkä on minun yhteisöni? 
12. Mitä pidän kauniina ja onko minulla sitä elämässäni tällä hetkellä?
13. Kuulenko sisäisen ääneni? 
14. Mitkä asiat/toimintatavat tuntuvat minulle luonteenomaisilta ja saavat minut tuntemaan oloni itsevarmaksi?
15. Mitkä ovat ne tekijät joista haluan minut muistettavan? 
16. Mitä hyvää olen tehnyt itseni hyväksi tänään? 
17. Mikä on minun tarinani?
18. Onko minulla suunnitelma poismenoani varten, entä selviytymiseni varalle?
19. Kuinka voin tuoda rakkautta esiin puheeni kautta? 
20. Onko vielä parempia kysymyksiä?

Lista on mielestäni aika kattava, tosin saattaa pituudellaan aiheuttaa nikottelua sillä moni kysymyksistä vaatii tarkempaa tarkastelua. Osa kysymyksistä ei ole mielestäni oleellisia. Joka tapauksessa pyrkimyksenä on päästä syvälle yksilön sisimpään etsimään voimavaroja ja vahvuuksia oletuksena, että nämä ovat hautautuneet epäoleellisemman alle ja josta ne kysymyksiin perustuvan työkalun avulla kaivetaan ajatustyön voimin esiin. Tarkoituksena on tietää ja tuntea itsensä paremmin elääkseen onnellista, tasapainoista ja antoisaa elämää, ja jonka perusoletuksena on oma todellisen potentiaalin hyödyntäminen.

Vaikka otsikko teki tehtävänsä ja uteliaana kävin läpi kysymyspatteristoa, listan läpikahlauksen jälkeen olo oli mentaalisesti hengästynyt. Pohdittavaa riitti ja riittää edelleen. Vaikka moneen kysymykseen osasin vastata suoralta kädeltä (esimerkiksi kysymys 20: miksi tämä kysymyslista olisi sukupuoleen sidottu ja on otsikoitu vain naisille?), moni jäi vielä pohdinnan alle. Jos haluaa tehdä pienen tai suuren tutkimusretken sisimpäänsä niin silloin voin suositella tämän tyylisiä listoja apuvälineeksi.


Osaltani palaan listan auki jääneisiin kysymyksiin varmasti myöhemmin, mutta täytyy myöntää, että Facebookin kysellessä mietteistäni vastaukseni voisi vaikka olla " Mietin, että mikähän minun supervoimani on?"

Elämässä tarvitaan lepohetkiä

Tänä vuonna ovat omenapuut näyttäneet koko loistonsa. Kevään tullessa silmut tulivat kauniina esiin pukien puille vihreät vaatteet. Hetken päästä vihreät takit olivat saaneet valkoisia ja vaaleanpunaisia kunniamerkkejää, jotka yllättävän nopeasti tippuivat pois. Kesällä pienet omput alkoivat kukin vuorollaan pullistella ja kasvaa, ja näin syksyllä saadaan korjata runsas ja mehukas sato.  Omenoiden lisäksi runsasta satoa ovat tuottaneet sienet ja marjat, sekä omassa puutarhassani erityisesti kesäkurpitsat, pavut ja yrtit.  

Kaikkina vuosina runsaus ei ole ollut samanlaista. Viime syksynä omenoita saatiin jonkin verran, ja suuressa osassa oli vaurioita, tauteja tai tuholaisten aikaansaannoksia. Ei sieniäkään joka vuosi tule niin kuin tänä syksynä, eikä mustikkasankotkaan täyty yhtä tiuhaan tahtiin joka vuosi. Aina ei luontokaan tuota runsian mitoin.

Erään kerran mustikkamättäitä kiertäessä en voinut olla rinnastamatta luonnon tuottavuusajattelua omaan arkeen. Pääasiassa takana on hyviä vuosia, mutta joukkossa on aikoja, joiden vuoksi vieläkin huokaisen muistellessani niitä. Vuosi tuottavuuden mittarina on kuitenkin pitkä aika, joka tasoittaa kuukausien, viikkojen ja jopa päivien vaihtelut, ja näin ollen elämä on pääasiassa ollut todella hyvää. Hyvien vuosien seassa on heikompia aikoja ja noita aikoja tutkiskellessani olen huomannut, että olen vihainen ennen kaikkea itselleni ja siihen, että junnaan syystä tai toisesta paikallani, vaikka sisimmäissäni haluaisin irti epämiellyttävästä olotilasta.

Kun luonto ei tuota yltäkylläisesti tai runsaasti, olenko vihainen metsälle, luonnolle, olosuhteille? Niinpä, en ole. Ja vaikka olosuhteet voisivat olla otolliset, ehkä omenapuutkin pitävät välillä lepovuosia. Ehkä luonnon kiertokulun säännöt pätevät myös elämään yleisesti. Ehkä elämässä, urassa, ihmissuhteissa tulee eteen vähemmän tuottoisia lepovuosia, - viikkoja ja -päiviä, joiden tarkoituksena on ladata akkuja, kerätä voimavaroja seuraavaan kukoistukseen. Auttaisiko tämä ymmärtämään paremmin ihmisiä: itseä, lapsia, puolisoa, vanhempia, ystäviä, tuttavia, työkavereita, esimiehiä, palveluammattissa olevia, ketä tahansa?

Esittelyssä papusaalista ja lempikumpparit

     

Aika lentää, niin ajatuksetkin

Jos kaikella on oikea aikansa, nyt on siis aika(a) palata kirjoittamaan muutama ajatus julkisestikin. Viime aikoina olen harvoin kirjoittanut pohditonja muistiin, vielä harvemmin muotoillut niistä jotain isompaa kokonaisuutta.

Olen kuitenkin päättänyt valita näin. Jätän kirjoittamisen ja tilalle olen saanut paljon, joka on täyttänyt helposti kirjoittamisen mentävää aukkoa. Viimeisen vuoden aikana moni asia on edennyt juuri niin kuin olen toivonut, ja olen keskittynyt kulkemaan tuota valittua raidetta pitkin.

Löysimme meidän tarpeisiin täydellisen kodin: tarpeeksi tilaa, piha omenapuineen ja viinimarjapensaineen, tilaa treeneille. Olen keskittynyt nauttimaan niistä saavutetuista unelmista, jotka jokin aika sitten tuntuivat tosi kaukaisilta: treenannut kotona, saunonut, fiilistellyt takkatulta, nauttinut valoisasta kodista, kokkaillut tilavassa keittiössä, nauttinut perheen ja ystävien seurasta, puuhannut puutarhassa ja pihalla.

Unelmoinnille kuitenkin on aina tilaa ja tilausta. Muutosmyönteisenä olen kuitenkin uuden tilanteen ääressä. Moni  pieni elämän palanen on juuri niin kuin toivon ja vilpittömästi toivon niille pysyvyyttä. Tällä hetkellä minulla ei ole koskaan kiire minnekään, ja viimeisin kokemani stressin ja hallitsemattomuuden tunne tuli koettu aikana kun remontti oli kesken, muutto käynnissä ja nuorempi oli valvottanut edellisenä yönä.

Kiireen ja stressin tunteen hallinta onkin ollut parasta tämän vuoden aikana. Seuraava iso unelmani on säilyttää tämä tunne, kun palaan töihin äitiyslomalta. Paljoa tuolle unelmalle ei tosin häviä unelma yöunien laadun paranemisesta.

Lomaisaa lomakautta!

Noin vuosi sitten palasin äitiyslomalta töihin. Aloitin uusissa haasteissa ja olin täynnä intoa ja energiaa. Mies jäi kotiin neljäksi kuukaudeksi, joten arki luisti aika mainiosti tuona aikana. Lokakuussa lapsi aloitti päiväkodin ja moni asia elämänrytmissä muuttui, sillä suunniteltavana ja sovittavana oli monen monta liikkuvaa palasta: hoitoon vienti- ja hakuvuorot, työpalaverit, kimppakyydit, vapaa-ajan harrastukset ja niin edespäin. Jännnityksestä huolimatta kaikki meni todella hienosti. Arkikin rullasi hyvin uudesta elämänrytmistä ja - tilanteesta huolimatta eikä työn ja perhe-elämän yhdisteleminen tuntunut haasteelliselta. Näin ainakin luulin.

Mies sanoo usein, että innostuksessani työhön on kaksi puolta. On hienoa ja motivoivaa olla innostunut ja nauttia työstä, mutta jossain on mentävä raja henkilökohtaisen ja työelmän välillä. Tuo raja taisi hieman unohtua noina parina viime vuoden viimeisenä kuukautena ja painotus vaa'assa kääntyi työelämän puolelle. Mutta en tuolloin valittanut, sillä sain tehdä työtä josta nautin, mahtavien työkavereiden kanssa ja saimme aikaan hyviä tuloksia. Oikeastaan, en olisi osannutkaan kyseenalaistaa vallitsevaa tilannetta ellei eteen olisi tullut loma.

Joulun aikaan tarkoitukseni oli jäädä kahden viikon lomalle. Niin jäinkin, mutta lopputulos ei ollut ihan sitä mitä ajattelin loman olevan tai millaisia mielikuvia lomaan liitän. Matkustimme joulun ja uuden vuoden viettoon vanhempieni luo ja vietimmekin oikein mukavan, rennon ja onnellisen joulun. Jokin kuitenkin hieman häiritsi lomailua, sillä työasiat kummittelivat päässä ja väsymyskin painoi. Tajusin, että ensimmänen joululomaviikko meni aivan täysin toipuessa hurjasta syksystä. Ja tajusin tämän vasta pysähtyessäni paikalleni. Onneksi toinen viikko menikin aivan erilaisissa merkeissä, levänneenä ja rentoutunena, ihan lomafiiliksissä.

Nyt kun kesälomakausi on jo alkanut ja juhannuskin on ihan kulman takana kuulee monesti lauseita: " Jään kohta lomalle, kalenteri on ihan täysin buukattu" " Tiedäthän sinä kuinka kiireistä on ennen kuin jää lomalle" " Vielä pari viikkoa tätä hullunmyllyä ennen kuin loma alkaa, sitten voin levätä" "Ensimmäiset kaksi viikkoa lomasta menee ihmetellessä, sitten lomaan tottuu ja pian alkaakin stressata töihin paluusta".  Aivan kuin omia ajatuksiani ja lauseita ennen joululomaa.

Tuolloin puoli vuotta sitten, uutena vuotena tein itselleni ei vain uudenvuoden lupauksen, vaan koko loppuelämän kestävän lupauksen, että aina jäädessäni lomalle olen lomakykyinen päivästä yksi lähtien. Jotta tuo uutena vuotena lausuttu lupaus olisi helpommin lunastettavissa lomien alkaessa, olen päättänyt soveltaa sitä myös ihan jokapäiväiseen arkeen. Se ei ollut ihan helppo toteuttaa ja vaati paljon asennetyötä ja ajatusjumppaa, mutta kun tarpeeksi lujasti päätin, saavutin tavoitteeni. Lupauksen lunastusta tukee huomion keskittäminen juuri siihen hetkeen ja tehtävään, mikä on käsillä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että olen täysin työkykyinen työaikana ja täysin kotikuntoinen henkilökohtaisena aikana, jonka seurauksena olen automaattisesti lomakykyinen loma-aikana. Asennemuutoksella on vaikutuksia myös muihin asioihin kuten tehokkuuteen, mutta niistä ehkä joskus toiste. Nyt puoli vuotta päätöksestä ja loman häämöttäessä parin viikon päässä oloni on levollinen ja rauhallinen, eikä edessä ei ole lomaa edeltävää henkistä työruuhkaa. Oloni on juuri sellainen kuin halusin puoli vuotta sitten.

Toivotan oikein rentoa ja mukavaa juhannusta ja lomakautta kaikille, välittömästi ja ihan ensimmäisestä hetkestä alkaen!

Milja

Minun pieni suuri tarina

Jos minulta kysytään millainen ihminen olen, vastaisin olevani positiivinen ja elämäniloinen ja -haluinen. Haluan olla ystävällinen ja jakaa hyvää mieltä ja oloa ympärilleni. Haluan itse voida hyvin ja haluan meidän kaikkien voivan hyvin ja olevan tyytyväisiä elämäämme. Näin oli ennen ja näin on myös nyt. Aikaisemmin tiedostamatta, nykyisin tiedostaen. Tuohon väliin mahtuu kuitenkin aika, jolloin hieman poikkesin sivuraiteille, ja jonka seurauksena koen entistä vahvempana ja tärkeämpänä voida hyvin niin sisäisesti kuin ulkoisesti ja pyrkiä kaikien keinoin jakamaan sitä ympärilleni. Mitä tuossa välissä tapahtui, kerron siitä hyvin seikkaperäisesti nyt.

Koin jotain vuosia sitten pienen herätyksen tai niin sanotusti töytäisyn eräiden keskusteluiden pohjalta, joita kävimme lapsuudesta saakka tuntemallamme tyttöporukalla erään viikonlopun ajan. Tuo viikonloppu oli yksi elämäni parhaista ja jonka seurauksena aivoni aloittivat kovan pohdintatyön. Kuulostaa hyvältä ja pahalta samaan aikaan. Sitä se onkin, tai voi olla: pahalta lyhyellä tähtäimellä, hyvältä pitkällä. Ajauduin ajatuksineni kerta toisensa jälkeen pyörittämään elämän merkitystä. Miksi olemme täällä? Miksi meidän pitäisi olla täällä? Mikä meidän merkitys kaikelle tälle on? Mikä minun roolini on tässä valtavan isossa kuvassa? Tässä vain pieni pintaraapaisu kysymyksistä, joita tuolloin pyörittelin. En lähde siihen enää yhtään syvemmälle, sillä voin kertoa, että vaikka tarkoituksena oli oivaltaa hyvää, en saavuttanut sitä noilla ajatuksilla. Tai oikeastaan sillä lähtökohdalla ja niillä perustuksilla jotka elämässäni tuolloin oli. Ja voin sanoa, että usein nuo kysymykset piinasivat juuri silloin kun niiden olisi vähiten tarvinnut eli väsyneenä, stressaantuneena ja ärtyneenä.

Kun tätä asiaa tarkastelee hieman kauempaa on helppo huomata, että noina hetkinä en ole ollut niin sanotusti oma itseni ja läsnä tässä hetkessä. Olen ollut kaukana tilanteesta, jossa voisin nauttia kaikesta kauneudesta jota elämässäni on juuri sillä hetkellä. Valintojani on helposta alkanut ohjata tuota elämisen tuskaa kasvattavat asiat. Ja huomatessani, että minun valintani ovat vain pisara meressä, mitä on käynyt? Elämän tuskani on lisääntynyt ja tuskan kierre saanut vähintääkin yhden kierroksen lisää ympärilleen ruokkimaan ja vahvistamaan itseään. Samoin tilanne, joka todennäköisesti oli hedelmällinen elmämäntuskalle herkutteli vatsa pulleana eli stressi, väsymys ja ärtymys kukoisti.

Ei kuulosta elämältä jota halusin ja haluan elää.

Onneksi jossain vaiheessa, loppujen lopuksi aika pian aloin tiedostaa, että suuntani "maailmanparannukselle" oli väärä. En voisi tällaisena ihmisenä muuttaa tai vaikuttaa mihinkään. Kun tarkastelin oloani, olin kateellinen itselleni siitä, kuinka iloinen ja täynnä elämää olin aikaisemmin ollut. Mitä olin tehnyt aikaisemmin oikein?

Nauroin paljon, otin aikaa itselleni, vietin paljon aikaa ystävien ja perheen kanssa ja vierailin todella usein vanhempieni luona, tein töitä laulellen ja nautiskellen, harrastin, liikuin, haaveilin ja hölmöilin, rakastin. En tehnyt sitä tietoisesti, minä vain olin ja elin ja se teki minusta onnellisen.Niinpä päätin muuttaa jälleen suuntaa ja palata tuolle jo aikaisemmin matkustamalleni raiteelle. Tai ei sittenkään. Ymmärsin olevan uusi minä, jonka perusta on aikaisemmin ymmärtämäni elämän keveys vahvistettuna uudella ymmärryksellä siitä, että elämä on tässä ja nyt: hyvää, rikasta ja onnellista.

Tätä nykyään olen kiitollinen siitä, että koin tuon ajan. Ilman sitä olisi moni asia eri tavoin ja TIEDÄN, että tuo elämäntuskan vaihe olisi lopulta tullut vastaan ennemmin tai myöhemmin. Onneksi se oli ja tuli, sillä näin ollen voin olla siitä nykyisin vapaa. Muistellessani tuota aikaa ja elämänvaihetta voin hymyillä helpottuneena ja kiitollisena. Jopa huvittuneenakin, aivan kuin rauhallinen vanhempi seuraa uhmaikäisen kiukuttelua ( kts. aikaisempi kirjoitus );) Mutta ilman sitä en olisi löytänyt jotain niin arvokasta kuin tietoinen läsnäolo, josta niin paljon näinä päivinä puhutaan. Sen merkitys on valtavan arvokas niin henkisesti ja lopulta myös fyysisesti, kaikille kerroksille ja ulottuvuuksille.

Tätä nykyään olen jälleen entinen itseni, mutta ymmärrän paikkani maailmassa ja olen siitä todella ylpeä ja kiitollinen. Olen sama, mutta en kuitenkaan. Olen oppinut ja ymmärtänyt jotain, muun muassa sen, että kaikkea ei voi järjellä selittää eikä kaikkia kokonaisuuksia tarvitse hahmottaa. Tärkeintä on elää juuri sellaista elämää, joka tuo hyvää, kaikille meille. Välillisesti tai välittömästi.

Kiitos!

Milja

Kun yksi matka päättyy, toinen voi alkaa

Noin 1,5 vuotta sitten avasin ison muistikirjan kannen ja kirjoitin sen ensimmäiselle sivulle näin:

" Tämä matka tulee viemään minut jonnekin, en vielä tiedä minne. Minun ei tarvitse tietää sitä vielä nyt, mutta tiedän, että tulee olemaan jotain aivan ihanaa. Haluan olla paras versio minusta, haluan tietää kuka olen. Haluan olla inspiroitunut ja inspiroiva. Haluan auttaa. Haluan elää onnellista, tasapainoista ja tervettä elämää nyt ja jatkossa"

Näiden 18 kuukauden matkalla olen kerännyt inspiraatiopäiväkirjaani paljon lehtileikkeitä, kuvia, piirrustuksia, hahmotelmia, ajatuksia, muistoja matkan varrelta. Haastatteluita ihmisistä, jotka inspiroivat, kirjoituksia tapaamistani inspiroivista ihmisistä, analysoinut mikä näissä ihmisissä viehättää ja innostaa. Olen kirjannut hedelmällisiä keskusteluja lähipiirini kanssa ja kirjannut oivaltaessani jotain. Olen kirjannut kuinka kiitollinen olen pienestä perheestäni, sekä suuresta perheestäni, ystävistäni, tasapainosta ja rauhasta, innostuksesta, inspiraatiosta. Olen kirjoittanut pienistä ja suurista haaveista, kiitollisuuden aiheista, toteutetuista ja toteuttamatta jääneistä haaveista. 

Havahduin eräänä päivänä tällä viikolla, että tuossa kirjassa ei ollutkaan enää tilaa, viimeinen sivu oli täytetty. Ensimmäinen inspiraatiokirjani oli tullut matkansa päähän. Mutta millaisen matkan? Mitä inspiraatiokirjani viimeiseen sivuun kirjoitin?

Oikeastaan siinä ei varsinaisesti lue mitään sellaista, mitä olisi syytä kopioida tänne sellaisenaan, mutta yleisellä tasolla kerron, että olin kirjannut liiketoimintasuunnitelmani joka kristallisoitui minulle jokin aika sitten sekä hahmotelmaa siitä, miten voisin lähteä liiketoimintasuunnitelmani kanssa liikkeelle.

Minun 1,5 vuoden matkani päättyi uuteen alkuun. Tällä matkalla olen ammentanut ja saanut niin paljon, että tiedän kuka olen ja tiedän mitä haluan ja lopultakin tiedän, miten voin toteuttaa itseäni niin, että autan myös muita. Matkani on ollut hyvä. Ei helppo, mutta antoista. Ymmärrän nyt asioita ihan eritavalla, näen eri tavalla. Sitä tarvitsin. Tarvitsin tämän matkani.

Uusi matkani on aloitettu, uusi mustakantinen inspiraatiokirja on aloitettu. Sydämeni on täynnä kiitollisuutta ja innostusta. Elän tätä matkaani päivä päivältä, hetki hetkeltä.

Kiitos!

M

Aamujen avaus

Silloin kun olin vielä peruskoulussa ala-asteella koulujen aamunavaukset pidettiin joka päivä: neljästi oman luokan kesken ja kerran viikossa koko koulu kokoontui yhteen luokkaan. Aamunavausta voisi melkeinpä kutsua aamuhartaudeksi, sillä siellä luettiin usein raamattua tai seurakunnan henkilö kävi puhumassa meille. Ja laulettiin virsi.

Yläasteelle siirrytäessä koulun koko alkoi olla jo aika suuri ja oppilaita satoja, kun koko kunnan yläasteikäisten opetus oli keskitetty yhteen paikkaan. Aamun avauksia muistaakseni pidettiin hieman harvemmin ja nekin keskusradion kautta, sillä ilmeisesti se koettiin tehokkaammaksi kuin valuttaa lauma teinejä liikuntasaliin ja takaisin luokkahuoneisiin. Aamunavausten merkitys sisällöllisesti oli itselleni hyvin kaukaista ja hataraa. Jos totta puhutaan, en muista mistään muusta aamunavauksesta mitään paitsi yhdestä, jonka pidin itse. Ja jos ihan totta puhutaan, niin en oikein muista sitäkään ;) Mutta jotain tuosta aamunavauksesta opin: käyttämään koulun keskusradioa.

Yläasteella kaverit ovat kaikki kaikessa. Yläasteella keksitään myös kaikennäköisiä pieniä jekkuja, joita toisinaan myös toteutetaan. Tämän yhdistelmänä eräs mainio ystäväni (joka edelleenkin on erittäin läheinen ja rakas ystävä, epälemättä tunnistat itsesi ) sai idean laittaa meidän ystävien yhteisen kappaleen soimaan keskusradiosta niin, että koko koulu luokkineen, käytävineen ja pihoineen raikaisi. Muistan ajatelleeni, että ei ole lainkaan hyvä idea, mutta lopulta ystäväni sai minut taivuteltua radion käyttäjäksi. Niinpä tuumasta toimeen. Hiivimme opettajainhuoneen läpi koppiin, josta lähetyksiä pidettiin, pistimme kasetin soittimeen, painettiin play, lähetys päälle ja pian tehtävämme oli suoritettu: E-typen You Will Always Be a Part of Me raikasi kaiuttimista. Meillä oli niin kova kiire paeta rikospaikalta, ettemme pystyneet nauttimaan jekkumme hedelmää mutta muistan, että juostessani sydän kurkussa hyppien laulumme siivittäneen pakoamme. Oi, miten ihana muisto!

Nyt yli 15 vuotta myöhemmin aamujeni avaukset ovat hieman erilaisia. Pidän tuon hetken joka aamu. Toisinaan se voi kestää vain minuutin, toisinaan puoli tuntia. Lopulta sillä ei ole merkitystä, tiedän mikä riittää. Tämä tapa on auttanut minua muun muassa olemaan läsnä, priorisoimaan, olemaan onnellisempi ja näin ollen paljon rauhallisempi ja tehokkaampi. Koska olen aivan koukussa aamujeni avauksiin halusin jakaa kaavani ja tapani sinun kanssasi.

Aamujeni avaukset koostuvat seuraavasta:

Hengitän rauhallisesti, tyhjennän mieleni

Kiitän kaikista niistä rikkauksista joita elämässäni on: käyn läpi perheeni, ystäväni, työni, kotini, terveyteni, elämäntapani. Joinain aamuna vain kiitän kaikesta.

Olen vapaa kaikista murheista ja huolista.

Tänään olen onnellinen ja rauhallinen.

Tunnen elämän kukoistuksen ja rikkauden.

Tunnen eläväni rehellisesti.

Annan anteeksi kaiken, niin itselleni kuin muille.

Olen läsnä koko ajan.

Tämän jälkeen toistan voima lauseeni, joka vaihtuu aika-ajoin. Ensimmäinen voimalauseeni oli Olen vapaa itseni arvostelemisesta ja tämä kulkee vieläkin mukanani, se on nimittäin yksi tärkeimmistä asioista, jonka haluan muistaa.

Mikäli minusta tuntuu, käyn tämän jälkeen läpi päivän ohjelman ihan rauhassa.

Aamujeni avaukset ovat hieman muuttuneet vuosien saatossa, onneksi. Tämä kaava sopii minulle erittäin hyvin ja olen välittömästi heti aamusta virittäytynyt oikeaan mielentilaan.

Millainen on sinun aamun avauksesi?

Mikäli sinulla ei ole vielä aamun avaustasi, millaisia ajatuksia aamujen avaus sinussa herätti? Voisiko tästä olla sinulle apua omiin aamujesi avauksiin? Jätä kommenttisi tai laita vaikka sähköpostia, jatkan mielelläni keskustelua kanssasi.

M

Organisoida vaiko ei

Mieleni palaa lapsuuteen. Ilmassa oli usein paljon odotusta: kesälomaa, koulun alkua, syntymäpäiviä. Tapahtumia odotettiin kovasti ja hartaasti ja perhoset lentelivät vatsanpohjassa. Siitä huolimatta lapsena elettiin hetkessä. Leikittiin, luettiin, ulkoiltiin, harrastettiin, vietettiin perheen ja ystävien kanssa aikaa. Naurua ja elämäniloa riitti niin arkena kuin juhlanakin, talvella ja kesällä.

Miten nyt aikuisena? Miten elän, miten ja mitä odotan?

Meitä kehotetaan jatkuvasti elämään hetkessä. Ei elämään sitten kun elämää. Hengittelemään ja olemaan läsnä. Olemaan ajattelematta. Miten voisin yhdistää nämä kaksi tapaa olla ja elää: suhtautua elämään niin, että se on intoa ja riemua täynnä ja samalla olla läsnä ja ajattelematta.

Meitä ohjeistetaan tekemään suunnitelmia: pitkän tähtäimen suunnitelmia, jossa huurustellaan elämää viiden vuoden päähän, sekä lyhyen tähtäimen suunnitelmia kuten aikatauluttaamaan päivä tai tekemään kauppalista, rutiinithan luovat turvaa. Organisointi ja to do- lista ovat tärkeitä jotta emme unohtaisi mitään oleellista ja tärkeää. Haasteeksi kulminoituu, että miten siinä sitten olen ajattelematta ja läsnä tässä kun seuraava hetki on jo nurkan takana. Minun pitää siihen valmistautua, niinhän minua on opetettu! Miten ihmeessä voin tehdä tarkkoja ja tehokkaita suunnitelmia jos en suunnittele?

Kesä kolkuttelee jo oviaan. Lehdet ovat jo puissa, aurinko paistaa ja lämpö hivelee hipiää. Arki on helppoa kun ulos pääsee käden käänteessä ilman agressiivista kerrospukeutumista, ruoka kypsyy grillissä nopeasti ja helposti, ystäviä ja naapureita tavataan pihalla sovitusti ja sattumalta. Kaikki näyttävät ottavan iisisti, asioiden ei tarvitse olla niin justiin. Suunnittelemme, mutta suunnitelmat eivät aiheuta minkäänlaista stressiä. Kukaan tuttavistamme ei ole vielä lomalla ja siitä huolimatta kaikki näyttävät olevan lomamoodissa. Viime viikkojen aikana ilmassa on ollut jotain taikaa, joka voisi jatkua läpi vuoden.

Jos haaveilen ottavani iisisti, voin istahtaa parvekkeelle tai pihalle, juoda aamukahvini rauhassa lintujen laulaessa ja auringon säteiden heijastaessa puiden oksien lävitse. Miettimättä mitään. Nauttia kesäisestä aamusta, ilman suunnitelmia. Kuulostella mitä tänään haluan tehdä. Tai jättää kuulostelematta. Olla vaan.

Voisiko tässä olla ratkaisu siihen, miten hallitsen sekä suunnittelun, toteutuksen, haaveilun ja läsnäolemisen dilemman? Otan iisisti, tarkkailen ympäristöä, annan mielen vaeltaa, nappaan ideasta ja haaveesta kiinni, tai päästän sen menemään. Annan innon nousta tai laskea. Toteutan jos toteutan. Nyt tai myöhemmin.