Noin vuosi sitten palasin äitiyslomalta töihin. Aloitin uusissa haasteissa ja olin täynnä intoa ja energiaa. Mies jäi kotiin neljäksi kuukaudeksi, joten arki luisti aika mainiosti tuona aikana. Lokakuussa lapsi aloitti päiväkodin ja moni asia elämänrytmissä muuttui, sillä suunniteltavana ja sovittavana oli monen monta liikkuvaa palasta: hoitoon vienti- ja hakuvuorot, työpalaverit, kimppakyydit, vapaa-ajan harrastukset ja niin edespäin. Jännnityksestä huolimatta kaikki meni todella hienosti. Arkikin rullasi hyvin uudesta elämänrytmistä ja - tilanteesta huolimatta eikä työn ja perhe-elämän yhdisteleminen tuntunut haasteelliselta. Näin ainakin luulin.
Mies sanoo usein, että innostuksessani työhön on kaksi puolta. On hienoa ja motivoivaa olla innostunut ja nauttia työstä, mutta jossain on mentävä raja henkilökohtaisen ja työelmän välillä. Tuo raja taisi hieman unohtua noina parina viime vuoden viimeisenä kuukautena ja painotus vaa'assa kääntyi työelämän puolelle. Mutta en tuolloin valittanut, sillä sain tehdä työtä josta nautin, mahtavien työkavereiden kanssa ja saimme aikaan hyviä tuloksia. Oikeastaan, en olisi osannutkaan kyseenalaistaa vallitsevaa tilannetta ellei eteen olisi tullut loma.
Joulun aikaan tarkoitukseni oli jäädä kahden viikon lomalle. Niin jäinkin, mutta lopputulos ei ollut ihan sitä mitä ajattelin loman olevan tai millaisia mielikuvia lomaan liitän. Matkustimme joulun ja uuden vuoden viettoon vanhempieni luo ja vietimmekin oikein mukavan, rennon ja onnellisen joulun. Jokin kuitenkin hieman häiritsi lomailua, sillä työasiat kummittelivat päässä ja väsymyskin painoi. Tajusin, että ensimmänen joululomaviikko meni aivan täysin toipuessa hurjasta syksystä. Ja tajusin tämän vasta pysähtyessäni paikalleni. Onneksi toinen viikko menikin aivan erilaisissa merkeissä, levänneenä ja rentoutunena, ihan lomafiiliksissä.
Nyt kun kesälomakausi on jo alkanut ja juhannuskin on ihan kulman
takana kuulee monesti lauseita: " Jään kohta lomalle, kalenteri on ihan
täysin buukattu" " Tiedäthän sinä kuinka kiireistä on ennen kuin jää
lomalle" " Vielä pari viikkoa tätä hullunmyllyä ennen kuin loma alkaa,
sitten voin levätä" "Ensimmäiset kaksi viikkoa lomasta menee
ihmetellessä, sitten lomaan tottuu ja pian alkaakin stressata töihin
paluusta". Aivan kuin omia ajatuksiani ja lauseita ennen joululomaa.
Tuolloin puoli vuotta sitten, uutena vuotena tein itselleni ei vain
uudenvuoden lupauksen, vaan koko loppuelämän kestävän lupauksen, että aina jäädessäni lomalle olen lomakykyinen päivästä yksi lähtien. Jotta tuo uutena vuotena lausuttu lupaus olisi helpommin lunastettavissa lomien alkaessa, olen päättänyt soveltaa sitä myös ihan jokapäiväiseen arkeen. Se ei ollut ihan helppo toteuttaa ja vaati paljon asennetyötä ja ajatusjumppaa, mutta kun tarpeeksi lujasti päätin, saavutin tavoitteeni. Lupauksen lunastusta tukee huomion keskittäminen juuri siihen hetkeen ja tehtävään, mikä on käsillä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että olen täysin työkykyinen työaikana ja täysin kotikuntoinen henkilökohtaisena aikana, jonka seurauksena olen automaattisesti lomakykyinen loma-aikana. Asennemuutoksella on vaikutuksia myös muihin asioihin kuten tehokkuuteen, mutta niistä ehkä joskus toiste. Nyt puoli vuotta päätöksestä ja loman häämöttäessä parin viikon päässä oloni on levollinen ja
rauhallinen, eikä edessä ei ole lomaa edeltävää henkistä työruuhkaa. Oloni on juuri sellainen kuin halusin puoli vuotta sitten.
Toivotan oikein rentoa ja mukavaa juhannusta ja lomakautta kaikille, välittömästi ja ihan ensimmäisestä hetkestä alkaen!
Milja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti