Elämässäni on monta monta ihanaa ihmistä. Kaikki heistä ovat yksilöitä, erilaisia. Yksi heistä on kuitenkin erityisen erilainen.
Hän näyttää päällisin puolin oikein kauniilta, nauraa paljon ja säteilee elämää ympärilleen. Hän harrastelee itselleen tärkeiden asioiden parissa ja viettää aikaa laajan sosiaalisen verkostonsa kansssa. Hän nauttii ihmisten kanssa olosta mutta arvostaa yksinäisyyttäkin, tai oikeastaan yksin oloa. Hän on älykäs, hauska ja ihastuttava. Mutta niin on oikeastaan kaikki ihmiset elämässäni.
Tässä henkilössä on kuitenkin vielä jotain erityistä. Eräällä iltakävelyllä tämä kyseinen ystäväni tuli mieleen ja tajusin jotain hänestä, mitä en ollut aikaisemmin osannut kuvata tai sanoin selittää tarkemmin. Ymmärsin vihdoin sen puuttuvan tekijän, mikä nivoo hänestä aivan täysin erilaisen. Joka tekee kohtaamiset hänen kanssaan erityisiksi. Jotain mikä saa unohtamaan ajan ja paikan. Tämän ihmisen erityispiirre on nimenomaan se, mitä hän on minulle, meidän kohtaamisissamme. Kun olen hänen seurassaan, tuntuu kuin muu maailma katoaisi ympäriltämme ja me olisimme vain me kaksi. Hän kuuntelee, eläytyy, kommentoi. On täydellisesti läsnä. Aivan kuin minua varten, minun juttujani, ajatuksiani, ideoitani, vitsejäni varten. Melkein uskomatonta, mutta täysin totta.
Tästä syystä hän on yksi niistä ihmisistä elämässäni, joiden seurassa on erityisen helppo ja kevyt olla. Näitä ihmisiä me tarvitsemme ympärillemme. Nämä ihmiset saavat meidän puhkeamaan kukkaan ja loistamaan, näyttämään parhaat puolemme, ehkä olemaan parhaat puolemme koko ajan? Jäinkin pohtimaan, kuinka paljon se minulta vaatisi olla yhtä läsnä kuin ystäväni? En usko, että paljoa. Itse asiassa tiedän, että on täysin mahdollista. Vaikka heti, tästä hetkestä lähtien, kaikkille ihmisille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti