Jos minulta kysytään millainen ihminen olen, vastaisin olevani positiivinen ja elämäniloinen ja -haluinen. Haluan olla ystävällinen ja jakaa hyvää mieltä ja oloa ympärilleni. Haluan itse voida hyvin ja haluan meidän kaikkien voivan hyvin ja olevan tyytyväisiä elämäämme. Näin oli ennen ja näin on myös nyt. Aikaisemmin tiedostamatta, nykyisin tiedostaen. Tuohon väliin mahtuu kuitenkin aika, jolloin hieman poikkesin sivuraiteille, ja jonka seurauksena koen entistä vahvempana ja tärkeämpänä voida hyvin niin sisäisesti kuin ulkoisesti ja pyrkiä kaikien keinoin jakamaan sitä ympärilleni. Mitä tuossa välissä tapahtui, kerron siitä hyvin seikkaperäisesti nyt.
Koin jotain vuosia sitten pienen herätyksen tai niin sanotusti töytäisyn eräiden keskusteluiden pohjalta, joita kävimme lapsuudesta saakka tuntemallamme tyttöporukalla erään viikonlopun ajan. Tuo viikonloppu oli yksi elämäni parhaista ja jonka seurauksena aivoni aloittivat kovan pohdintatyön. Kuulostaa hyvältä ja pahalta samaan aikaan. Sitä se onkin, tai voi olla: pahalta lyhyellä tähtäimellä, hyvältä pitkällä. Ajauduin ajatuksineni kerta toisensa jälkeen pyörittämään elämän merkitystä. Miksi olemme täällä? Miksi meidän pitäisi olla täällä? Mikä meidän merkitys kaikelle tälle on? Mikä minun roolini on tässä valtavan isossa kuvassa? Tässä vain pieni pintaraapaisu kysymyksistä, joita tuolloin pyörittelin. En lähde siihen enää yhtään syvemmälle, sillä voin kertoa, että vaikka tarkoituksena oli oivaltaa hyvää, en saavuttanut sitä noilla ajatuksilla. Tai oikeastaan sillä lähtökohdalla ja niillä perustuksilla jotka elämässäni tuolloin oli. Ja voin sanoa, että usein nuo kysymykset piinasivat juuri silloin kun niiden olisi vähiten tarvinnut eli väsyneenä, stressaantuneena ja ärtyneenä.
Kun tätä asiaa tarkastelee hieman kauempaa on helppo huomata, että noina hetkinä en ole ollut niin sanotusti oma itseni ja läsnä tässä hetkessä. Olen ollut kaukana tilanteesta, jossa voisin nauttia kaikesta kauneudesta jota elämässäni on juuri sillä hetkellä. Valintojani on helposta alkanut ohjata tuota elämisen tuskaa kasvattavat asiat. Ja huomatessani, että minun valintani ovat vain pisara meressä, mitä on käynyt? Elämän tuskani on lisääntynyt ja tuskan kierre saanut vähintääkin yhden kierroksen lisää ympärilleen ruokkimaan ja vahvistamaan itseään. Samoin tilanne, joka todennäköisesti oli hedelmällinen elmämäntuskalle herkutteli vatsa pulleana eli stressi, väsymys ja ärtymys kukoisti.
Ei kuulosta elämältä jota halusin ja haluan elää.
Onneksi jossain vaiheessa, loppujen lopuksi aika pian aloin tiedostaa, että suuntani "maailmanparannukselle" oli väärä. En voisi tällaisena ihmisenä muuttaa tai vaikuttaa mihinkään. Kun tarkastelin oloani, olin kateellinen itselleni siitä, kuinka iloinen ja täynnä elämää olin aikaisemmin ollut. Mitä olin tehnyt aikaisemmin oikein?
Nauroin paljon, otin aikaa itselleni, vietin paljon aikaa ystävien ja perheen kanssa ja vierailin todella usein vanhempieni luona, tein töitä laulellen ja nautiskellen, harrastin, liikuin, haaveilin ja hölmöilin, rakastin. En tehnyt sitä tietoisesti, minä vain olin ja elin ja se teki minusta onnellisen.Niinpä päätin muuttaa jälleen suuntaa ja palata tuolle jo aikaisemmin matkustamalleni raiteelle. Tai ei sittenkään. Ymmärsin olevan uusi minä, jonka perusta on aikaisemmin ymmärtämäni elämän keveys vahvistettuna uudella ymmärryksellä siitä, että elämä on tässä ja nyt: hyvää, rikasta ja onnellista.
Tätä nykyään olen kiitollinen siitä, että koin tuon ajan. Ilman sitä olisi moni asia eri tavoin ja TIEDÄN, että tuo elämäntuskan vaihe olisi lopulta tullut vastaan ennemmin tai myöhemmin. Onneksi se oli ja tuli, sillä näin ollen voin olla siitä nykyisin vapaa. Muistellessani tuota aikaa ja elämänvaihetta voin hymyillä helpottuneena ja kiitollisena. Jopa huvittuneenakin, aivan kuin rauhallinen vanhempi seuraa uhmaikäisen kiukuttelua ( kts. aikaisempi kirjoitus );) Mutta ilman sitä en olisi löytänyt jotain niin arvokasta kuin tietoinen läsnäolo, josta niin paljon näinä päivinä puhutaan. Sen merkitys on valtavan arvokas niin henkisesti ja lopulta myös fyysisesti, kaikille kerroksille ja ulottuvuuksille.
Tätä nykyään olen jälleen entinen itseni, mutta ymmärrän paikkani maailmassa ja olen siitä todella ylpeä ja kiitollinen. Olen sama, mutta en kuitenkaan. Olen oppinut ja ymmärtänyt jotain, muun muassa sen, että kaikkea ei voi järjellä selittää eikä kaikkia kokonaisuuksia tarvitse hahmottaa. Tärkeintä on elää juuri sellaista elämää, joka tuo hyvää, kaikille meille. Välillisesti tai välittömästi.
Kiitos!
Milja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti