Olisinko uskonut vuosi sitten?

Jos palaan  vuoden takaisiin ajatuksiini ja toiveisiini, on mahtava huomata, kuinka yksi iso unelma on toteutunut. Yhden ison unelman mukana on toteutunut useampi pieni unelma.

Olin jo pidemmän aikaa toivonut isompaa kotia pihoineen, saunoineen ja takkoineen. Olin vuosien saatossa selannut asuntoilmoituksia, olimme käyneet useammassa asuntonäytössä ilman, että asunto olisi sytyttänyt palavaa ja varmaa tunnetta omaan kotiin astumisesta.

Uuden kodin etsintä tuntui henkisesti olevan hikistä puuhaa, ja vastasyntyneen vauvan sekä menevän taaperon kanssa aika tuntui olevan kortilla. Laitoin vaakakuppiin silloisen kodin hyvine puolineen sekä uuden arjen tasapainon, joka kahden lapsen kanssa kotonaolo opiskeluineen tuntui löytyneen. Toisella puolella oli jatkuva uusien asuntojen selailu, oikean fiiliksen kaivaminen ilmoituksen kuvien perusteella, näyttöön haalautuminen taaperon kanssa, mukana tietysti epämiellyttävältä kahvakuulalta tuntuva turvakaukalo vauvoineen ja yleensä latteaan tunnelmaan päättyvä näyttö. Päätin jättää asuntohaaveet toistaiseksi, nykytilanne oli hyvä, suorastaan erinomainen.

Juuri, kun olin ajatuksissani lyönyt lukkoon asettumisen olemassaolevaan ja hyvillä mielin asetellut uuden kodin haaveet unelmien kirstuun myöhemmin esiinkaivettavaksi, löysi mies kohteen, jossa oli kaikki kohdallaan. Toukokuussa 2015 alkoi matka tähän päivään ja tästä eteenpäin uudessa kodissa.

Vapun ja kevään fiilistelyt kotiportailla

Olisinko uskonut viime vuoden huhtikuussa, että pian tulen asumaan kodissa, joka täyttäisi unelmani ja olisi vielä enemmän? En olisi. Ja hyvä niin, sillä sitä merkittävämmältä tämä oman kodin ihmettely tuntuu, ja usko unelmien toteutumiseen vahvistui.