Sitä saa mitä tilaa

”Sitä saa mitä tilaa” taitaa olla yksi tunnetuimmista sananparsista, ja onpa siitä tehty erittäin suosittu tanssilavoja valloittava laulukin. Yleensä tuohon lausahdukseen liittyy hieman ikävät kokemukset, jossa tilauksen lähettänyt yksilö saa samalla mitalla takaisin, aivan kuin karma tai joku muu voima asettaisi yksilön yhtä tukalaan tai epämiellyttävään tilaan, kuin hän on aikoinaan saattanut jonkin muun. Saa niin sanotusti maistaa omaa lääkettään ja joskus jopa korkojen kera.

Olen viime aikoina suonut ajatuksen jos toisenkin tälle kyseiselle sanonnalle ja jäänyt pohtimaan sen kaikua. Itseasiassa lausahdus on äärimmäisen onnistunut, mutta miksi sitä käytetään vain ikäviä sattumuksia kuvaamaan? Mitä sanommekaan tilanteissa, joissa asetelma onkin päinvastainen? Saatamme todeta mielessämme ja ääneen joko iloisena toisen puolesta "hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita" tai hieman epäillen "hän on aina ollut tuollainen Hannu Hanhi". En kuitenkaan ole koskaan kuullut ajatuksesta, jossa hyvän saaja on oikeasti tilannut hyvän itselleen ja monesti muillekin. Hän on kovalla työllä ansiokkaasti suorittanut hyvään työhön liittyvän vaikean ja monimutkaisen prosessin ja korjaa nyt satoaan. Mutta ei hän ole vain tilannut sitä. Sehän olisi liian helppoa, vai olisiko sittenkään?

Ajattelemmeko me, että pahat asiat tapahtuvat automaattisesti ja helposti ja hyvien asioiden eteen pitää taistella ja uurastaa kovasti? Jos paha saa palkkansa, miksi hyvä ei saisi? Niin lyhyellä kuin pitkälläkin tähtäimellä. Miten palkka saadaan aikaiseksi, miten se maksetaan? Kuulostaako kovalta urakalta, vaikealta ja raskaalta, isolta ja aikaa vievältä? Vai voisiko se ollakin erittäin helppoa ja kevyttä, pientä ja välittömästi tapahtuvaa?

Siirtäisin hyvän palkan maksun vastuun meille jokaiselle. Keskittyisimme hyviin asioihin itsessä, muissa ihmisissä ja tilanteissa. Kiinnittäisimme huomiomme kaikkiin niihin pieniin hyviin asioihin ihmisissä, tilanteissa ja tapahtumissa. Jokaisella pilvellä on hopeareunuksensa, näin sanotaan. Kaikessa on kauneutensa. Kolikolla on tosin aina kaksi puolta, todellisuus on harvoin yksiselitteinen. Toisinaan tuota kauneutta saa kovastikin etsimällä etsiä, mutta kuten sanottu, palkka saatetaankin maksaa pitkässä juoksussa. Aina ei (onneksi) saa pikavoittoja.

Jotta voisimme maksaa hyvän palkkaa, haastan meidät kaikki tilaamaan hyviä ja positiivisia asioita itsellemme ja muille. Ja oikeasti saamaan sen, mitä tilaa, eli uskaltaa ottaa vastaan se hyvä, mitä palkaksi tarjotaan. Maksaa hyvän palkkaa ja ottaa vastaan hyvän palkkaa. Tehdä rohkeita ja hyviä asioita, olla rohkeasti ja ylpeästi tyytyväinen niistä kaikista hyvistä asioista, joita itsellemme, läheisillemme, maailmalle teemme. Mikäli sananlaskuihin, lausahduksiin ja kansanviisauksiin on uskominen, niin sitä saamme, mitä tilaamme.

Terveisiä maalta

Täällä ollaan, maalla. Saaressa. Aurinkoa ja rentoa eloa riittää.

 Täällä eletään ihan täysin erilaista elämää. Koko ajan tehdään jotain pientä kiireettömästi. Aikaa perinteisessä, kaupunkilaisen mielessä ei ole.

Kuten mainittu, kiirettä ei ole. Pitkin päivää me saaren kesäiset asukkaat nukkumme päiväunia tai ainakin lepäilemme. Tänne me ollaan tultu lepäämään luonnon helmaan ja keskelle. Olemaan yhtä luonnon kanssa ja elämään sen lainalaisuuksien mukaan.

Ainoa mikä täällä ei kuitenkaan lepää on luonto itse. Pienet hyttyset lentelevät, muurahaiset ahertavat, pörriäiset pörräävät. Vesi on melkein taukoamatta liikkeessä, aallot liplattavat lempeästi ja päätyvät rantaan. Aika-ajoin kuuluu pieni molskahdus ja veden pintaan piirtyvä, kasvava ympyrä muistuttaa pinnan alaisesta aktiivisuudesta.

Kantarellit kasvavat, tänään ovat silminnähden kookkaampia kuin eilen. Sinisiä mustikoita onpäiväpäivältä enemmän. Kukat ovat nupuilla, kasvavat kunnes kukkivat ja kukoistavat lopulta lakastuneet antaen tilaa muille lajeille. Heinät huojuvat solujen lempeän tuulen mukana.

Luonto puuhastelee taukoamatta jotain ja kun sitä laiskana tarkkailee, huomaa sen olevan enemmän elossa kuin itse ehkä koskaan. Huomaan kadehtivani luonnon varmaa ja loputonta suoritusta. Sen toiminta on kuin tanssi jossa on selkeä kaava ja jossa jokaisella liikkeellä, niin pienellä kuin isollakin on merkityksensä kokonaisuuteen. Kaikki tietävät osansa isossa kuvassa, esityksessään. Kantavat kortensa kekoon yhteistyössä keskenään: kasvit, eläimet, hyönteiset, aurinko, tuuli, värit. Varjot, valot, äänet.

Tuntuu kuin katsoisi tarkasti ennalta suunniteltua live-esitystä joka jatkuu ja jatkuu. Päätä kääntämällä voi siirtyä kohtauksesta kohtaukseen ja valita haluamansa. Välillä mennään lujaa, välillä erittäin rauhassa. Parasta lienee se, että tässä esityksessä voi olla täysin valita roolinsa: passiivinen katsoja, osallistuva tarkkailija, aktiivien ohjailija. Roolista rooliin kannattaa siirtyä aika-ajoin ja välillä keskittyä ihan vain katsomaan.

Näin täällä maalla.

Esitykseen uppoutunut

Milja

Lomalla, niin lomalla!

Nyt se sitten koitti, viimeinen työpäivä takana ja kesäloma edessä!

Miten suunnittelin aloittavani loman, ottavan ensimmäisen lomaillan vastaan? Railakkaasti juhlien, elämästä ja vapaudesta nauttien? Varsinkin kun olen ihan yksin kotona.

 Näinpä suunnittelin. Toisin kävi.

Tai ei kai sittenkään.

Täysin vapaasti ja elämästä nauttien lähdin lenkille, ulos aurinkoon ja suunnistin railakkaiden juhlavermeiden putiikkiin. Mukaan tarttui salaattia, mansikoita ja pähkinäsekoitus. Ja Casablanca. Elokuva

Näin siinä kävi.

Ihan ite valitsin.

Ihan ite nautin.

Aikas makeaa!

Tältä tuntuu olla lomalla!

Minun hetkeni, omalla pihalla

Kun maalailen haaveiden elämää ja käännän ajatukset haaveiden asuntoa, havahdun toistamaan samoja asioita uudelleen ja uudelleen. Yksi näistä pienemmistä haaveista on piha. Näin kesäaikana haluaisin istua omalla pihalla, tuoksutella kesän tuoksuja, kuunnella linnun laulua, lämmitellä auringon paisteessa. Juoda kupin aamukahvia kaikessa rauhassa, tuntea raikkaan kesätuulen kasvoilla.

Haluaisin syödä ulkona, omalla pihalla aamupalaa, lounasta, välipalaa, päivällistä. Jäätelöä. Haluaisin touhuta perheeni kanssa pihatouhuja, katsella lapsen leikkejä ja leikkiä hänen kanssaan. Haluaisin kutsua perhettä, ystäviä ja naapureita pihajuhliin, grillaamaan, chillaamaan.

Haluaisin pihalleni puutarhan, jota katsella ja ihastella. Poimia satokaudella puutarhan antimet, pistää talteen talvenkin varalle.

Haluaisin pihalleni pienen urheilunurkkauksen, jotta voisin tehdä treenini ulkona, raikkaassa ilmassa.

Kun ajatukset listaa tällä tavalla, haaveeni on täysin realistinen. Kaikki haaveideni yksityiskohdat eivät vielä ole mahdollisia, mutta monia yksittäisiä pieniä juttuja voin hyvin toteuttaa jo tänäänkin. Täytyy vaan tarkastella asioita hieman eri näkökulmasta.

Tässä on tämän hetken pieni "pihani".

Täällä pystyn nauttimaan kesästä niin kuin haluan, ainakin tänäaamuna tässä on kaikki mitä tarvitsen. Aamukahvihetki aurinkoisena ja lämpimänä kesäaamuna ei varmasti voisi olla nautittavampi missään muualla juuri nyt kuin tässä.

" Näin kesäaikana haluaisin istua omalla pihalla, tuoksutella kesän tuoksuja, kuunnella linnun laulua, lämmitellä auringon paisteessa. Juoda kupin aamukahvia kaikessa rauhassa, tuntea raikkaan kesätuulen kasvoilla."

Milja

Pienelle potilaalle

Onnekkaampi voisinko olla

aistin tuoksun unen jolla

lapsi pieni hentoinen

lepää kesken leikkien

Onnekkaampi voisinko olla

tunnen pienen hengityksen jolla

lapsi pieni hentoinen

kerää voimia leväten

Onnekkaampi voisinko olla

kuulen kehon liikken jolla

lapsi pieni hentoinen 

unestaan nousee heräillen

Onnekkampi voisinko olla

näen suuren ilon jolla

lapsi pieni hentoinen

maailmaa tutkii oppien.

Onellinen taidan olla

omaan äidin sylin jolla

lapsen pienen hentoisen

kivut poistuu hellien.

Mansikkakausi alkaa, hurraa!

Sain mainiolta työkaveriltani lahjaksi kassillisen raparpereja ja suunnittelin herkuttelevani niillä pitkin juhannusta. Uunissa onkin kypsynyt pariin otteeseen mansikkaraparperipaistos höystettynä ripauksella kaardemummaa, kuorrutettuna kaurahiutaleiden ja voin seoksella. Kun siihen viereeen nappaa mukaan jäätelöä, on makuyhdistelmä aivan verraton.

Viimeiseen paistokseen kaivoin pakkasesta viimeiset viime kesänä poimitut mansikat. Olo oli jotenkin haikea ja varovainen, ja pohdinkin raskinko oikeasti käyttää ne. Samassa tajusin, että mansikkasato kypsyy parhaillaan ja edessä on aika jolloin herkkua on tarjolla yllinkyllin.

Pienestä voi ihminen riemastua. Pieniä asioita voi ihminen ihmetellä. Kuten vaikka säännöllistä mansikka-aikaa, joka kestää vain pienoisen hetken. Kohta pian tulee muun marjan aika, syksy saa, talvi tulee ja pian taas kevät kukoistaa. Kunnes tulee taas mansikka-aika. Joka on pian ohi ja seuraavaksi kiidetäänkin kohti mustikkametsiä. Niinpä päätin nauttia täysin rinnoin tästä tulevasta mansikkasadosta, tästä kesän ihmeestä. Päätin myös nauttia siitä joka vuosi, yhtä intoa täynnä. Jotain ihmeellistä siinä nimittäin on, että vuodenajat pyörivät säännöllisesti tuoden mukanaan ihmeteltävää ja ihasteltavaa.

Näin ollen olen päättänyt, että kiitokseni luonnon ihmeellisyydelle ja monimuotoisuudelle on ihmetellä ja ihastella, riemastua ja nauttia siitä, mitä edessäni ja elämässäni on. Juuri nyt huomioni saa mansikat. Hetken pääästä ja ehkä huomenna jokin muu. Muistuttaa tutusti erään melkein kaksivuotiaan tapaa elää ja havaita maailmaa.

Kiitos!
 
Milja

Lomaisaa lomakautta!

Noin vuosi sitten palasin äitiyslomalta töihin. Aloitin uusissa haasteissa ja olin täynnä intoa ja energiaa. Mies jäi kotiin neljäksi kuukaudeksi, joten arki luisti aika mainiosti tuona aikana. Lokakuussa lapsi aloitti päiväkodin ja moni asia elämänrytmissä muuttui, sillä suunniteltavana ja sovittavana oli monen monta liikkuvaa palasta: hoitoon vienti- ja hakuvuorot, työpalaverit, kimppakyydit, vapaa-ajan harrastukset ja niin edespäin. Jännnityksestä huolimatta kaikki meni todella hienosti. Arkikin rullasi hyvin uudesta elämänrytmistä ja - tilanteesta huolimatta eikä työn ja perhe-elämän yhdisteleminen tuntunut haasteelliselta. Näin ainakin luulin.

Mies sanoo usein, että innostuksessani työhön on kaksi puolta. On hienoa ja motivoivaa olla innostunut ja nauttia työstä, mutta jossain on mentävä raja henkilökohtaisen ja työelmän välillä. Tuo raja taisi hieman unohtua noina parina viime vuoden viimeisenä kuukautena ja painotus vaa'assa kääntyi työelämän puolelle. Mutta en tuolloin valittanut, sillä sain tehdä työtä josta nautin, mahtavien työkavereiden kanssa ja saimme aikaan hyviä tuloksia. Oikeastaan, en olisi osannutkaan kyseenalaistaa vallitsevaa tilannetta ellei eteen olisi tullut loma.

Joulun aikaan tarkoitukseni oli jäädä kahden viikon lomalle. Niin jäinkin, mutta lopputulos ei ollut ihan sitä mitä ajattelin loman olevan tai millaisia mielikuvia lomaan liitän. Matkustimme joulun ja uuden vuoden viettoon vanhempieni luo ja vietimmekin oikein mukavan, rennon ja onnellisen joulun. Jokin kuitenkin hieman häiritsi lomailua, sillä työasiat kummittelivat päässä ja väsymyskin painoi. Tajusin, että ensimmänen joululomaviikko meni aivan täysin toipuessa hurjasta syksystä. Ja tajusin tämän vasta pysähtyessäni paikalleni. Onneksi toinen viikko menikin aivan erilaisissa merkeissä, levänneenä ja rentoutunena, ihan lomafiiliksissä.

Nyt kun kesälomakausi on jo alkanut ja juhannuskin on ihan kulman takana kuulee monesti lauseita: " Jään kohta lomalle, kalenteri on ihan täysin buukattu" " Tiedäthän sinä kuinka kiireistä on ennen kuin jää lomalle" " Vielä pari viikkoa tätä hullunmyllyä ennen kuin loma alkaa, sitten voin levätä" "Ensimmäiset kaksi viikkoa lomasta menee ihmetellessä, sitten lomaan tottuu ja pian alkaakin stressata töihin paluusta".  Aivan kuin omia ajatuksiani ja lauseita ennen joululomaa.

Tuolloin puoli vuotta sitten, uutena vuotena tein itselleni ei vain uudenvuoden lupauksen, vaan koko loppuelämän kestävän lupauksen, että aina jäädessäni lomalle olen lomakykyinen päivästä yksi lähtien. Jotta tuo uutena vuotena lausuttu lupaus olisi helpommin lunastettavissa lomien alkaessa, olen päättänyt soveltaa sitä myös ihan jokapäiväiseen arkeen. Se ei ollut ihan helppo toteuttaa ja vaati paljon asennetyötä ja ajatusjumppaa, mutta kun tarpeeksi lujasti päätin, saavutin tavoitteeni. Lupauksen lunastusta tukee huomion keskittäminen juuri siihen hetkeen ja tehtävään, mikä on käsillä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että olen täysin työkykyinen työaikana ja täysin kotikuntoinen henkilökohtaisena aikana, jonka seurauksena olen automaattisesti lomakykyinen loma-aikana. Asennemuutoksella on vaikutuksia myös muihin asioihin kuten tehokkuuteen, mutta niistä ehkä joskus toiste. Nyt puoli vuotta päätöksestä ja loman häämöttäessä parin viikon päässä oloni on levollinen ja rauhallinen, eikä edessä ei ole lomaa edeltävää henkistä työruuhkaa. Oloni on juuri sellainen kuin halusin puoli vuotta sitten.

Toivotan oikein rentoa ja mukavaa juhannusta ja lomakautta kaikille, välittömästi ja ihan ensimmäisestä hetkestä alkaen!

Milja