Toistoa ja turhautumista

Jokin aika sitten tajusin, että etsin jälleen uutterasti tietoa terveellisestä ja ravitsevasta ruoasta. Artikkeleita ja tietoa kahlatessani tajusin lukevani jo aiemmin lukemaan. Kimmoke tiedonhakuun oli syttynyt vuoroin kutittavasta, vuoroin kipeästä kroonisesti vaivaavasta ihottumasta, sekä muutamasta muusta pienemmästä harmista. Tiesin, että lääkevoiteella ja muilla ulkoisilla tekijöillä voisin hallita ongelmaa, mutta loppujen lopuksi uskon, että minun kohdalla suurin syypää ongelmiin on ruokavalio.

Kun ymmärsin, että olin kadottanut jo aiemmin löytämäni, ärsyynnyin suunnattomasti. Olin jo aiemmin käyttänyt aikaa ja vaivaa löytääkseni minulle toimivat ruoat ja tavat, ja nyt olin tietyiltä osin palannut vanhoihin periaatteisiin ja unohtanut jo oppimani. Mitä ajantuhlausta!

Päästäkseni ärsytyksestä yli, päädyin tarkastelemaan asian toista laitaa. Mitä hyötyä tästä toistosta olisi? Lopputulema oli, että tartuin niihin pieniin tärkeisiin muutoksiin hyvillä mielin. Samalla totesin kertauksen tulevan ihan tarpeeseen muistuttamaan ruokavalion peruselementeistä, muistamaan, mikä on juuri minulle tärkeää ja tarpeellista tasapainon ylläpitämiseksi. Syvällisin tunne oli kuitenkin levollisuus ja ehkä lohdullisuuskin siitä, että kun lähden hakemaan apua, sitä saan ja apu voi olla hyvinkin tuttu ja turvallinen, sillä voin luottaa sen vaikutuksiin. Ja olihan tiedonhaku huomattavasti helpompaa ja nopeampaa tällä kertaa, enkä eksynyt tiedon viidakkoon päiväkausiksi.

Onneksi kevät on jo täällä ja kuiva iho saa apuja myös auringosta ja lämpimästä ilmasta. 

Ajatuksesta siemen kylvöön

Pihalla on vielä kinoksia ja räntää satelee aika ajoin. Kevät on kuitenkin jo ihan kulman takana ja kurkottelee valollaan ja lämmöllään päivä päivältä lähemmäs. Nyt kun meillä on omaa pihaa, olen pitkin talvea fiilistellyt etu- ja takapihaa ja suunnittellut, miten tilaa voidaan hyödyntää eri tavoin. Mahdollisuuksia löytyy mielestäni paljon: on varjoisaa ja viileää kolkaa sekä aurinkoinen, valoisa ja lämmin alue.

Suunnittelusta otettiin seuraavat askeleet ja päädyttiin tyttöjen kanssa kylössiementen ostoksille. Mukaan lähti useita pusseja erilaisten hyötykasvien siemeniä ja jo samana päivänä käärititin hihat ja alettiin kylvöhommiin. Pienin osallistui poissaolollaan nukkumalla päiväunia ja työrauha isosiskon kanssa oli taattu.

Vajaan tunnin päästä meillä oli kylvöksiä valmiina ja nyt kovasti odotellaan ensimmäisten versojen puskevan tiensä esiin mullan alta kohti valoa. Odottelu ei kuitenkaan ole vahvin piirteeni
ja minut yllättää helposti useita kertoja päivässä purkkien luota kurkkimassa edistyksen merkkejä. Mutta mitäpä se haittaa, ei kai ne tulevat versot katsomisesta pahastu.
 

Kaalitarhaa odotellessa. Rahkapurkitkin pääsivät uusiokäyttöön.

Aika lentää, niin ajatuksetkin

Jos kaikella on oikea aikansa, nyt on siis aika(a) palata kirjoittamaan muutama ajatus julkisestikin. Viime aikoina olen harvoin kirjoittanut pohditonja muistiin, vielä harvemmin muotoillut niistä jotain isompaa kokonaisuutta.

Olen kuitenkin päättänyt valita näin. Jätän kirjoittamisen ja tilalle olen saanut paljon, joka on täyttänyt helposti kirjoittamisen mentävää aukkoa. Viimeisen vuoden aikana moni asia on edennyt juuri niin kuin olen toivonut, ja olen keskittynyt kulkemaan tuota valittua raidetta pitkin.

Löysimme meidän tarpeisiin täydellisen kodin: tarpeeksi tilaa, piha omenapuineen ja viinimarjapensaineen, tilaa treeneille. Olen keskittynyt nauttimaan niistä saavutetuista unelmista, jotka jokin aika sitten tuntuivat tosi kaukaisilta: treenannut kotona, saunonut, fiilistellyt takkatulta, nauttinut valoisasta kodista, kokkaillut tilavassa keittiössä, nauttinut perheen ja ystävien seurasta, puuhannut puutarhassa ja pihalla.

Unelmoinnille kuitenkin on aina tilaa ja tilausta. Muutosmyönteisenä olen kuitenkin uuden tilanteen ääressä. Moni  pieni elämän palanen on juuri niin kuin toivon ja vilpittömästi toivon niille pysyvyyttä. Tällä hetkellä minulla ei ole koskaan kiire minnekään, ja viimeisin kokemani stressin ja hallitsemattomuuden tunne tuli koettu aikana kun remontti oli kesken, muutto käynnissä ja nuorempi oli valvottanut edellisenä yönä.

Kiireen ja stressin tunteen hallinta onkin ollut parasta tämän vuoden aikana. Seuraava iso unelmani on säilyttää tämä tunne, kun palaan töihin äitiyslomalta. Paljoa tuolle unelmalle ei tosin häviä unelma yöunien laadun paranemisesta.

Kaikilla aisteilla ja yhdellä kerrallaan

Astuessani jälleen Itä-Suomessa sijaitsevalle saarelle luovuus pääsi valloilleen jopa niin pitkälle, että insproiduin julkaisemaan kirjoittamiani ajatuksiani. Kuluneen vuoden aikana on tapahtunut paljon, ainakin yhden ihmisen mittakaavassa, sillä yhtenä suurimpana asiana meille syntyi toinen lapsi. Viime kesänä raskauspahoinvointi ja hurjan hurja väsymys verottivat niin paljon, että kirjoittaminen jäi. Ja kun se jäi hetkeksi, hetki venyi vuodeksi. Vuoden aikana kirjoittaminen kuitenkin kävi mielessä useamman kerran, mutta ajatuksesta teoiksi taisi olla liian pitkä matka. Mutta mitäpä se haittaa, tästä on hyvä jatkaa.

Kesälomareissumme mökille teki hyvää niin ruumiille kuin sielullekin. Muistin jälleen, kuinka ihana on kävellä itseni mittaisessa heinikossa luonnon niityllä, poimia ahomansikoita ja mustikoita kahvikuppiin, hämmästyä kantarellien vahvuudesta, ihastella metsän kauneutta. Kuulla paljon kuulematta mitään muuta kuin tuulen suhinaa, laineiden liplatusta, lokkien motkotusta. Katsoa vanhemman ja isovanhemman hellyyttä, rakkautta ja rajoja lapsia kohtaan, pienen tytön tanssia ja leikkiä, auringon ensisäiteitä ja laskua, hymyileviä kasvoja. Tuntea sade kasvoilla, kokeilla verkkojen kokemista, pilkkoa halkoja saunan uunin sytykkeeksi, leipoa kantarellipiirakkaa itsekerätyistä sienistä. Haistaa tuore aamukahvi astuessa tupaan huonosti nukutun yön jälkeen, savun tuoksu savustuskatoksesta, vastaleivotun marjapiirakan tuoksu, sammaleen haju metsäretkellä. Näin muutamia mainitakseni.

Ihastellessani pohdin, kuinka nopeasti tämä arkipäiväistyisi jos samat ärsykkeet olisi tarjolla aisteilleni joka päivä. Kuinka paljon niitä osaisi arvostaa? Pakko kuitenkin todeta, että saaressa elämä on monella tapaa yksinkertaisempaa, ja eri ärsykkeiden määrä on merkittävästi rajoitetumpaa ja, joten ympäristön vuoksi vastaan tuleviin aisteja stimuloiviin ärsykkeisiin kiinnittää tarkemmin huomioa. Oli syy mikä tahansa, päätin että myös kotona kaupungissa pysähtyisin silloin tällöin hetkeksi paikalleni ja yrittäisin keskittyä ja kiinnittää huomioa yhteen aistiin kerralla.

Kotimatkalla taitoin palan jos toisenkin suklaata samalla kun keskityin opintoihin lasten nukkuessa. Hyvältähän se maistui mutta tajusin toistavani vanhaa kaavaa. Taitoin seuraavan palasen ja pistin silmät kiinni. Pala maistui paljon paremmalta ja vahvemmalta. Nyt kirjoittelen ajatuksiani aamukahvin kera. Kuppi on puoliksi juotu, ihan huomaamatta. Asetettu haaste olikin vaikeampi kuin ajattelin mutta kehitystä ja sisäistämistä haetaan pienin askelin, jälleen kerran.

Sitä saa mitä tilaa

”Sitä saa mitä tilaa” taitaa olla yksi tunnetuimmista sananparsista, ja onpa siitä tehty erittäin suosittu tanssilavoja valloittava laulukin. Yleensä tuohon lausahdukseen liittyy hieman ikävät kokemukset, jossa tilauksen lähettänyt yksilö saa samalla mitalla takaisin, aivan kuin karma tai joku muu voima asettaisi yksilön yhtä tukalaan tai epämiellyttävään tilaan, kuin hän on aikoinaan saattanut jonkin muun. Saa niin sanotusti maistaa omaa lääkettään ja joskus jopa korkojen kera.

Olen viime aikoina suonut ajatuksen jos toisenkin tälle kyseiselle sanonnalle ja jäänyt pohtimaan sen kaikua. Itseasiassa lausahdus on äärimmäisen onnistunut, mutta miksi sitä käytetään vain ikäviä sattumuksia kuvaamaan? Mitä sanommekaan tilanteissa, joissa asetelma onkin päinvastainen? Saatamme todeta mielessämme ja ääneen joko iloisena toisen puolesta "hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita" tai hieman epäillen "hän on aina ollut tuollainen Hannu Hanhi". En kuitenkaan ole koskaan kuullut ajatuksesta, jossa hyvän saaja on oikeasti tilannut hyvän itselleen ja monesti muillekin. Hän on kovalla työllä ansiokkaasti suorittanut hyvään työhön liittyvän vaikean ja monimutkaisen prosessin ja korjaa nyt satoaan. Mutta ei hän ole vain tilannut sitä. Sehän olisi liian helppoa, vai olisiko sittenkään?

Ajattelemmeko me, että pahat asiat tapahtuvat automaattisesti ja helposti ja hyvien asioiden eteen pitää taistella ja uurastaa kovasti? Jos paha saa palkkansa, miksi hyvä ei saisi? Niin lyhyellä kuin pitkälläkin tähtäimellä. Miten palkka saadaan aikaiseksi, miten se maksetaan? Kuulostaako kovalta urakalta, vaikealta ja raskaalta, isolta ja aikaa vievältä? Vai voisiko se ollakin erittäin helppoa ja kevyttä, pientä ja välittömästi tapahtuvaa?

Siirtäisin hyvän palkan maksun vastuun meille jokaiselle. Keskittyisimme hyviin asioihin itsessä, muissa ihmisissä ja tilanteissa. Kiinnittäisimme huomiomme kaikkiin niihin pieniin hyviin asioihin ihmisissä, tilanteissa ja tapahtumissa. Jokaisella pilvellä on hopeareunuksensa, näin sanotaan. Kaikessa on kauneutensa. Kolikolla on tosin aina kaksi puolta, todellisuus on harvoin yksiselitteinen. Toisinaan tuota kauneutta saa kovastikin etsimällä etsiä, mutta kuten sanottu, palkka saatetaankin maksaa pitkässä juoksussa. Aina ei (onneksi) saa pikavoittoja.

Jotta voisimme maksaa hyvän palkkaa, haastan meidät kaikki tilaamaan hyviä ja positiivisia asioita itsellemme ja muille. Ja oikeasti saamaan sen, mitä tilaa, eli uskaltaa ottaa vastaan se hyvä, mitä palkaksi tarjotaan. Maksaa hyvän palkkaa ja ottaa vastaan hyvän palkkaa. Tehdä rohkeita ja hyviä asioita, olla rohkeasti ja ylpeästi tyytyväinen niistä kaikista hyvistä asioista, joita itsellemme, läheisillemme, maailmalle teemme. Mikäli sananlaskuihin, lausahduksiin ja kansanviisauksiin on uskominen, niin sitä saamme, mitä tilaamme.

Terveisiä maalta

Täällä ollaan, maalla. Saaressa. Aurinkoa ja rentoa eloa riittää.

 Täällä eletään ihan täysin erilaista elämää. Koko ajan tehdään jotain pientä kiireettömästi. Aikaa perinteisessä, kaupunkilaisen mielessä ei ole.

Kuten mainittu, kiirettä ei ole. Pitkin päivää me saaren kesäiset asukkaat nukkumme päiväunia tai ainakin lepäilemme. Tänne me ollaan tultu lepäämään luonnon helmaan ja keskelle. Olemaan yhtä luonnon kanssa ja elämään sen lainalaisuuksien mukaan.

Ainoa mikä täällä ei kuitenkaan lepää on luonto itse. Pienet hyttyset lentelevät, muurahaiset ahertavat, pörriäiset pörräävät. Vesi on melkein taukoamatta liikkeessä, aallot liplattavat lempeästi ja päätyvät rantaan. Aika-ajoin kuuluu pieni molskahdus ja veden pintaan piirtyvä, kasvava ympyrä muistuttaa pinnan alaisesta aktiivisuudesta.

Kantarellit kasvavat, tänään ovat silminnähden kookkaampia kuin eilen. Sinisiä mustikoita onpäiväpäivältä enemmän. Kukat ovat nupuilla, kasvavat kunnes kukkivat ja kukoistavat lopulta lakastuneet antaen tilaa muille lajeille. Heinät huojuvat solujen lempeän tuulen mukana.

Luonto puuhastelee taukoamatta jotain ja kun sitä laiskana tarkkailee, huomaa sen olevan enemmän elossa kuin itse ehkä koskaan. Huomaan kadehtivani luonnon varmaa ja loputonta suoritusta. Sen toiminta on kuin tanssi jossa on selkeä kaava ja jossa jokaisella liikkeellä, niin pienellä kuin isollakin on merkityksensä kokonaisuuteen. Kaikki tietävät osansa isossa kuvassa, esityksessään. Kantavat kortensa kekoon yhteistyössä keskenään: kasvit, eläimet, hyönteiset, aurinko, tuuli, värit. Varjot, valot, äänet.

Tuntuu kuin katsoisi tarkasti ennalta suunniteltua live-esitystä joka jatkuu ja jatkuu. Päätä kääntämällä voi siirtyä kohtauksesta kohtaukseen ja valita haluamansa. Välillä mennään lujaa, välillä erittäin rauhassa. Parasta lienee se, että tässä esityksessä voi olla täysin valita roolinsa: passiivinen katsoja, osallistuva tarkkailija, aktiivien ohjailija. Roolista rooliin kannattaa siirtyä aika-ajoin ja välillä keskittyä ihan vain katsomaan.

Näin täällä maalla.

Esitykseen uppoutunut

Milja

Lomalla, niin lomalla!

Nyt se sitten koitti, viimeinen työpäivä takana ja kesäloma edessä!

Miten suunnittelin aloittavani loman, ottavan ensimmäisen lomaillan vastaan? Railakkaasti juhlien, elämästä ja vapaudesta nauttien? Varsinkin kun olen ihan yksin kotona.

 Näinpä suunnittelin. Toisin kävi.

Tai ei kai sittenkään.

Täysin vapaasti ja elämästä nauttien lähdin lenkille, ulos aurinkoon ja suunnistin railakkaiden juhlavermeiden putiikkiin. Mukaan tarttui salaattia, mansikoita ja pähkinäsekoitus. Ja Casablanca. Elokuva

Näin siinä kävi.

Ihan ite valitsin.

Ihan ite nautin.

Aikas makeaa!

Tältä tuntuu olla lomalla!